Suosikkinäyttelijä ja ohjaaja Petteri Summanen kertoo Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Verneri-pojan diabetesdiagnoosin tulleen järkytyksenä koko perheelle.
– Poika oli silloin 5-vuotias ja hänet vietiin kesken leikkien päiväkodista sairaalaan. Verinäyte ja kokeet paljastivat diabeteksen, Summanen muistelee.
– Lapsen vakava sairastuminen oli sokki meille vanhemmille. Se tieto lamaannutti minut. Järkyttävimmältä tuntui, että kyseessä oli peruuttamaton ja elinikäinen sairaus.
Näyttelijä asui poikansa luona sairaalassa viikon ajan, ja kaksikko totutteli yhdessä sairauteen ja sen hoitamiseen.
Jotain hyvääkin nyt 10-vuotiaan Vernerin sairaudesta on koitunut, isä ja poika löysivät nimittäin yhteisen harrastuksen.
– Hurahdimme lätkään. Sain siitä sitten Vernerin siivellä itsellenikin ihan uuden vakiharrastuksen.
Vernerillä on kaksi nuorempaa sisarusta, jotka ovat toistaiseksi välttyneet sairaudelta.
Petteri Summanen on naimisissa animaatio-ohjaaja Kati Härkösen kanssa.
(MTV3)