Lähteet: Prinssi Charles pelkää erityisesti yhtä asiaa poikansa Harryn tulevassa elämäkerrassa – esitti esikoiselleen Williamille hyvin poikkeuksellisen pyynnön

Prinssi Harry vertaa kuninkaallisen elämän valokeilaa Truman show`hun ja eläintarhaan 2:44
Prinssi Harry vertasi kuninkaallisen elämän valokeilaa The Truman Show -elokuvaan ja eläintarhaan

Prinssi Charlesin kerrotaan pelkäävän tapaa, jolla prinssi Harry aikoo käsitellä herttuatar Camillan osuutta elämässään tulevassa elämäkerrassaan.

Prinssi Harryn tiedetään tehtailevan tällä hetkellä elämäkertaa, jonka on tarkoitus nähdä päivänvalonsa vuoden 2022 aikana. Yhdysvalloissa asuva Harry on ilmoittanut, että hänen elämäkerrassaan käydään läpi rehellisesti hänen kasvutarinansa nuoresta prinssistä aikuiseksi, joka hän on nyt. 

Brittihovi puolestaan odottaa tulevaa teosta kauhulla. Harry ja hänen vaimonsa herttuatar Meghan vetäytyivät kuninkaallisesta velvollisuuksistaan ja elämästään hovissa alkuvuodesta 2020 ja muuttivat esikoisensa Archien kanssa Yhdysvaltoihin. Sittemmin perheeseen syntyi myös toinen lapsi, tytär Lilibet

Harry on avautunut elämästään kuninkaallisena useaan otteeseen varsinkin viimeisen vuoden aikana. Maaliskuussa 2021 Harry ja Meghan antoivat Oprah Winfreylle maailmalla kohauttaneen haastattelunsa, jossa he kertoivat kokemistaan hankaluuksista kuninkaallisina. SIttemmin Harry ja jatkanut brittihovista puhumista ja muun muassa tuominnut isänsä prinssi Charlesin taidot vanhempana. 

The Sunin mukaan Charles tekee itse nyt kaikkensa, jotta hänen puolisonsa herttuatar Camilla säästyisi mahdollisilta "iskuilta" Harryn kirjan osalta. Camillan rooli ja sopeutuminen kuninkaalliseen perheeseen ovat olleet haastavia asioita sen takia, miten hänen ja Charlesin suhde alkoi.

Charles tiettävästi petti ensirakkautensa Camillan kanssa ensimmäistä vaimoaan ja lastensa äitiä prinsessa Dianaa, joka menehtyi vuonna 1997 auto-onnettomuudessa ollessaan 36-vuotias. Harry oli tuohon aikaan 12-vuotias ja hänen isoveljensä prinssi William puolestaan 15-vuotias. 

Charles on lähteiden mukaan kertonut avustajilleen pelkäävänsä, että Harry ottaa Camillan kohteekseen elämäkerrassaan ja tulee syyttämään tämän vahingoittaneen hänen lapsuuttaan erilaisin tavoin. Charlesin on kerrottu jopa pyytäneen esikoistaan Williamia olemaan valmis puolustamaan Camillaa julkisesti, mikäli tilanne niin vaatii. Williamin kuitenkin uskotaan haluavan pysytellä kaikesta draamasta mahdollisimman kaukana. 

– Charles on jakanut huolensa WIlliamin kanssa ja on kiihkeä sen suhteen, että hänen (Williamin) täytyisi puolustaa Camillaa julkisesti, mikäli kirjassa hyökätään häntä vastaan. Vaikka William rakastaakin isäänsä paljon, hän tuskin haluaa kuitenkaan ottaa osaa tähän. Kaikista todennäköisimmin hän yrittää pysytellä neutraalina, lähde kertoo. 

Mikäli väite pitää paikkansa, olisi se brittihovin kuninkaallisten keskuudessa erittäin poikkeuksellinen. Hovin jäsenillä ei nimittäin koskaan ole ollut tapana kommentoida julkisesti melkeinpä mitään heitä koskevia väitteitä. 

Vuoden 2021 maaliskuussa Harry kertoi Oprah Winfreylle, että hänen isänsä Charles olisi pistänyt poikansa "rahahanat kiinni" sen jälkeen, kun hän ja Meghan jättivät kuninkaallisen elämän taakseen vuonna 2020. Hän on myös kertonut kärsineensä suuresti lapsuudessaan vanhempiensa suhteen julkisesta ruotimisesta sekä tavasta, jolla Charles suhtautui lastensa äidin Dianan kuolemaan. 

Charles puolestaan on lähteiden mukaan yrittänyt hieroa sovintoa kuopuksensa kanssa ja on kertoman mukaan kutsunut tämän vaimonsa Meghanin ja parin lasten kanssa vierailulle Iso-Britanniaan. Mikäli Harry tarttuisi sovinnon eleeseen, saattaisi lähteiden mukaan Charles tarttua tilaisuuteen ja puhua sen yhteydessä Harryn kanssa tämän tulevasta kirjasta sekä erityisesti siitä, millä tavalla Camillaa oltaisiin siinä käsittelemässä. 

– Hän (Charles) haluaa myös epätoivoisesti nähdä lapsenlapsensa Archien ja Lilibetin, joista jälkimmäistä hän ei ole vielä edes tavannut, lähde lisää. 

Lue myös:

    Uusimmat