Lähes liikuntakyvytön Esko tervehtyi hylättyään lääkkeet
Esko Passila pystyi pitkästä aikaa kävelemään omien jalkojensa varassa, kun hän lopetti vuosikausien statiinilääkityksen. Eskon mielestä lääkkeitä määrätään liian herkästi lähes mielivaltaisten raja-arvojen perusteella.
Esko Passila oli käyttänyt statiineja parikymmentä vuotta, kun pikkuhiljaa kehittyneet selkäoireet vuoden 2011 alussa kävivät ylivoimaisiksi.
– Liikuntakykyni oli niin huono, etten pystynyt kävelemään kuin lyhyitä matkoja. Niistäkin suoriutumiseen tarvitsin apuvälineitä, Esko kertoo.
Esko sai lähetteen keskussairaalaan, jossa hänen selkärankansa magneettikuvattiin.
– Minulta löytyi kaksi välilevyn rappeumaa.
Statiinit pois – pystyi taas kävelemään
Esko sanoi ortopedille kuulleensa, että tällaiset ongelmat voisivat johtua statiineista.
– Ortopedi kehotti jättämään ne kokonaan pois ja katsomaan tilannetta uudestaan kuuden kuukauden päästä.
Esko teki työtä käskettyä.
– Kolme viikkoa statiinien lopettamisen jälkeen pystyin kävelemään pitkiä matkoja ilman sauvoja. Yhdeksän kuukauden päästä diabeteslääkäri totesi, että kolesteroliarvot eivät enää olleet yli sallitun. Lääkäreiden pitäisi määrätä enemmänkin tällaisia muutaman kuukauden lääkepaastoja, jotta tilanteita voitaisiin uudelleen arvioida.
Raja-arvot typeriä
Eskon mielestä hänellä 1990-luvulla todettu diabetes oli alun perinkin tulkinnanvarainen.
– Sokerien raja-arvot vaihtelevat maittain: Suomessa arvojen pitäisi pysyä kuuden alapuolella, Norjassa taas seitsemän. Minulla sokeriarvot pyörivät pitkään siinä kuuden pinnassa, Esko kertoo.
– Länsimainen lääkebisnes perustuu keskiarvoihin, vaikka jokainen ihminen on yksilöllinen. Kun kävin kerran kiinalaisessa apteekissa, hyllystä vedeltiin erilaisia troppeja täsmälääkkeiksi juuri minulle.
Kolesterolilla tehtävänsä
Esko uskoo, että kolesterolistakin pidetään turhaa meteliä.
– Sen tehtävähän on kuljettaa veressä energiaa lihaksiin. Myöhään metsästä lähteneille suomalaisille tekijä on perinnöllinen. Savotassa 15 asteen pakkasessa kolesterolia tarvitaan: jos sellaisiin hommiin lähdettäisiin nykyisten raja-arvojen mukaisilla kolesteroliarvoilla, puhti loppuisi puolessa tunnissa.
– Tunnen useita metsureita, joiden kolesteroli on ollut koko ikänsä yli kymmenessä, ja tuolla ne vielä kahdeksankymppisinä jahtaavat tyttöjä toreilla. Tietokonetta sisätiloissa näplättäessä kovin korkeaa kolesterolia ei tietenkään tarvita.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com ja Esko Passila
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
08:26
Ukrainan vastahyökkäys: Kartta näyttää, missä Leopardit nyt pyrkivät läpimurtoon
-
08:06
Suora lähetys: Miten hallitusneuvottelut etenevät?
-
07:55
Rammsteinin Till Lindemann kiistää syytökset asianajajien kautta: "Ryhdymme välittömästi oikeustoimiin"
-
07:47
Topi Raitanen teki merkittävän muutoksen ja ottaa nyt "koneestaan" kaiken irti – kova arvio Pariisin kisasta
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
Lataa lisää