Lääkäreiden simppeli neuvo sydänpotilaille – näin elät pidempään

Tutkijat laskivat, kuinka usein sepelvaltimosairautta sairastavien sydänpotilaiden tulisi lisätä fyysistä aktiivisuutta sisältäviä katkoja passiiviseen päiväänsä.

VIDEO: Seitsemässä minuutissa ehdit tekemään tämän tehotreenin!

Suurin osa sydänpotilaista viettää päivänsä istuen tai maaten. Niukanlaisesti liikettä sisältävä elämäntyyli on jopa vaarallisempaa kuin tupakointi. Kanadalaislääkärit suosittelevatkin sydänpotilaiden sisältävän liikettä päiviinsä aina 20 minuutin välein.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että säännöllinen liikettä sisältävä tauko muutoin passiiviseen päivään lisää pituutta sydänpotilaiden elämään. Päivän aikana liikunnan avulla tulisi kuluttaa yli 770 kilokalorin verran energiaa. Canadian Cardiovascular Congress -tapahtumassa esitellyssä tutkimuksessa tarkasteltiin, mitä kyseisen kalorimäärän polttamiseen vaaditaan.

Liikettä kolme kertaa tunnissa 

Tutkimusta johtanut kanadalaislääkäri Ailar Ramadin kertoo, että sydänpotilaiden tulisi joka 20 minuutin välein liikkua kevyesti seitsemän minuutin ajan.

– Nousemisen ja rauhallisen kävelyn kaltaiset yksinkertaiset harjoitukset kuluttavat päivän aikana yli 770 kilokaloria, jos niitä tehdään säännöllisesti ja niiden kesto on riittävä, Ramadi toteaa lausunnossa.

Tutkijat päätyivät tähän johtopäätökseen tutkimalla 132 sepelvaltimotautia sairastavaa potilasta. Osallistujien keski-ikä oli 63 vuotta. Potilaista 77 prosenttia oli miehiä.

Osallistujien aktiivisuutta mitattiin aktiivisuusrannekkeella viiden päivän ajan. Aktivisuusranneke laski päivän aikana kulutetun energiamäärän, passiivisen ajan sekä sen katkovat liikettä sisältävät tauot.

Aktiivisuus passiivisuutta parempi vaihtoehto 

Tutkimusta kiitellään sen tuottamasta käytännönläheisestä tiedosta. Pienen otannan ja kontrolliryhmän puutteen vuoksi suositusten pätevyyttä on vaikea vahvistaa.

Joka tapauksessa säännöllisen fyysisen aktiivisuuden on todettu olevan monin tavoin terveydelle hyödyllistä sairasti sitten sydän- ja verisuonitauteja tai ei.

– Vähän liikuntaa sisältävä elämäntyyli koskettaa useampaa kuin puolta maailman ihmisistä, sanoi European Society of Cardiology -järjestön tiedottaja Joep Perk.

– Mikä tahansa aktiivisuus on parempi kuin ei mitään. Ja runsas aktiivisuus on parempi kuin vähäinen aktiivisuus.

Lue myös:

    Uusimmat