Etkö harrasta säännöllisesti liikuntaa? Se voi olla jopa haitallisempaa terveydellesi kuin tupakointi, osoittaa tuore tutkimus
Se, ettei harrasta liikuntaa, voi olla todella haitallista terveydelle, osoittaa laaja amerikkalaistutkimus. Liikunta kannattaakin ottaa viimeistään nyt osaksi päivittäistä ja viikottaista rutiinia, kertoo CNN.
Miksi minun pitäisi harrastaa liikuntaa? Katso asiantuntijat vastaus yllä olevalta videolta!
Kaikki tietävät, että liikunnalla on useita erilaisia terveyshyötyjä. Tuore tutkimus kuitenkin alleviivaa, kuinka haitallista liikkumattomuus voi todella olla.
Perjantaina JAMA Network Open -julkaisussa ilmestyneen amerikkalaistutkimuksen mukaan vain vähän liikuntaa sisältävä elämäntyyli voi olla jopa haitallisempaa terveydelle kuin tupakointi.
Cleveland Clinicin tutkijat seurasivat jälkeenpäin vuosina 1991–2014 kerättyä dataa 122 007 potilaasta, jotka ovat nyt jo menehtyneet. Jokainen tutkimuksessa mukana ollut osallistui juoksumattotestiin seuranta-aikana.
Tutkijat vertasivat potilaiden liikuntasuorituksia kuoleman syihin. Tutkimuksen tuloksissa ilmeni selkeä yhteys pidemmän ja terveemmän elämän sekä paljon liikunnan välillä.
"On olemassa lääke, jonka nimi on liikunta"
Tutkimuksen mukaan vähäliikuntainen elämäntyyli johti ennenaikaiseen kuolemaan 500 prosenttia todennäköisemmin verrattuna niihin, jotka liikkuivat ahkerasti. Riski on kolme kertaa korkeampi kuin tupakoidessa.
LUE MYÖS: Karu tutkimus, joka voi koskettaa sinuakin: Neljäsosa maailman aikuisista liikkuu liian vähän
Cleveland Clinicin kardiologi ja toinen tutkimuksen tekijöistä Wael Jaber kutsuu tuloksia "erittäin yllättäviksi".
– Huonokuntoisuudella juoksumattoharjoituksessa tai rasitustestissä on huonompi ennuste, jopa kuolemaan, kuin verenpainetautisilla, diabetespotilailla tai tupakoijilla. Emme ole koskaan nähneet mitään näin selvää ja objektiivista kuin tämä, Jaber kommentoi CNN:lle.
– Sitä [huonokuntoisuutta] pitäisi kohdella melkein kuin sairautena, johon on olemassa lääke, jonka nimi on liikunta.
"Ei ole olemassa mitään kattoa liikunnan hyödyille"
Tutkimus osoittaakin, että terveysalanammattilaisten pitäisi enenevissä määrin kannustaa potilaitaan saavuttamaan ja ylläpitämään liikuntarutiineja.
Tutkimuksessa myös selvisi, että todella kovan luokan "ultraurheilijoilla" ei ole korkeampaa riskiä kuolleisuuteen. Mitä enemmän ihminen liikkuu, sitä matalampi on hänen riskinsä kuolla, tutkijat toteavat.
– Ei itseasiassa ole olemassa mitään kattoa liikunnan hyödyille. Ei ole ikärajaa, jossa fyysisesti hyvässä kunnossa oleminen ei hyödyttäisi, Jaber toteaa.
***
Katso alla olevalta videolta ohjeet tehokkaaseen kotitreeniin:
Uusimmat
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
11:15
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
11:10
Pia Penttala avautuu viime sunnuntain TTK-suorituksestaan: "Soimasin itseäni siitä esityksestä"
-
11:07
Tytti Yli-Viikarin tie nousi pystyyn – potkut olivat lailliset
-
11:07
Antti Tuisku on työstänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta projektiaan – fanit innoissaan: "Tuskin jaksan odottaa!"
-
10:53
Nyt puhuu perussuomalaisten duunariosaston pomo – Riikka Purralle ytimekäs viesti
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
Lataa lisää