Kysely paljastaa, miten sukupuoli vaikuttaa kasvomaskin käyttöön – miesten harhaluulot voivat kostautua
Tuoreen kyselyn mukaan miehet jättävät naisia todennäköisemmin käyttämättä kasvomaskia. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että miehille kasvojen peittäminen on noloa ja osoitus heikkoudesta. Tutkimuksesta uutisoi muiden muassa Market Watch.
Koronaviruksen pahoin runtelemassa Yhdysvalloissa kaikkia kansalaisia kehotetaan suojaamaan kasvonsa ulkona liikkuessaan. Monen silmään on kuitenkin pistänyt se, ettei maan presidentti Donald Trump ole vaivautunut kasvosuojusta ylleen pukemaan.
Lieneekö syy Trumpin antamassa esikuvassa vai vallanpitäjän sukupuolessa, mutta tuoreen kyselyn mukaan yhdysvaltalaismiesten halu käyttää kasvomaskia on vähäisempi kuin naisten. Sukupuolten välillä havaittu ero lähes katosi alueilla, joilla kasvojen suojaaminen ulkona liikkuessa on pakollista.
Tutkijoiden mukaan löydös tarkoittaa, että maskipakolla olisi suurempi vaikutus miehiin kuin naisiin.
Miehet pitävät kasvosuojaimen käyttöä nolona
Samainen kysely paljasti, että monet miehet kuvittelevat, ettei covid-19 sairastuta heitä vakavasti. Todellisuudessa koronapotilaista saadut aineistot ovat päinvastoin osoittaneet, että miehet sairastuvat naisia useammin covid-19-taudin vakavampaan muotoon ja myös kuolevat siihen todennäköisemmin.
LUE MYÖS: Tutkijat löysivät miesten verestä ominaisuuden, joka voi selittää kohonneita koronariskejä
Sen lisäksi, että useat kyselyyn vastanneet miehet kokivat olevansa koronaviruksen tavoittamattomissa, he näkivät kasvomaskin käytön nolona, heikkouden merkkinä ja negatiivisena leimana. Tutkijat uskovat, että nämä kielteiset tunteet vaikuttavat osaltaan miesten halukkuuteen käyttää suojainta.
Verkkokyselyyn vastasi lähes 2500 yhdysvaltalaista. Tutkijat huomauttavat, ettei otos ole koko väestöä edustava.
Sama ilmiö havaittu aiemmissakin tautiaalloissa
Jo aiemmin on havaittu, että naiset suojautuvat tartuntataudeilta miehiä todennäköisemmin käyttämällä kasvosuojusta. Näin kävi esimerkiksi SARS-epidemian ja sikainfluenssa-pandemian aikana. Vuonna 2013 ilmestyneessä analyysissä tutkijat toteavat, että naiset ja vanhemmat aikuiset käyttävät kasvosuojusta miehiä ja nuoria useammin.
Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimuksissa selvisi, että kangasmaskit eivät suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta, mutta ne voivat estää taudin leviämistä, jos maskin käyttäjä itse kantaa virusta.
Lue myös: 5 virhettä, joita ihmiset tekevät kasvomaskeja käyttäessään – voivat jopa lisätä tartuntariskiä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää