Kuvottava syy: Tästä syystä bussien penkeissä käytetään niin järkyttäviä kuoseja
Linja-autojen penkeissä olevilla kuoseilla ei ole tarkoituskaan luoda pelkkää pirtsakkaa tunnelmaa tai saada matkustajia kaipaamaan 1970-lukua.
Pääkuvan videoNäin paljon tilaa linja-auto tarvitsee liikenteessä |
Olet varmaan huomannut, että julkisessa liikenteessä, erityisesti linja-autoissa, istuimissa käytetään paljon kaikenkirjavia kankaita. Toisinaan värit ja kuviot ovat niin räikeitä, että silmiin sattuu.
Värikkäille ja sekaville kuoseille on kuitenkin looginen syy. Niillä nimittäin voidaan kätevästi hämätä matkustajan silmää siltä todelliselta ongelmalta; penkkien likaisuudelta. Vaikka istuimia putsattaisiinkin säännöllisesti, ehtii niihin yhdenkin päivän aikana kertyä kaikenlaista töhnää, joka saattaisi näkyä – ja näkyykin – rauhallisemmin kuvioiduissa istuimissa.
Abstraktit kuviot mahdollistavat toisaalta myös istuinten perusteellisemman jynssäämisen, sillä puhdistuksesta mahdollisesti jäävät jäljet eivät näy silloin niin selkeästi – ja jälleen matkustajalla on mukavampi olla.
Uusimmat
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää