Kuusi katoamista, jotka puhuttavat Suomessa – mitä heille on tapahtunut?

Kuluneen syksyn aikana Suomessa on etsitty useita ihmisiä median avulla. Ehdottomasti puhutuin ja uutisoiduin katoaminen tänä vuonna on ollut 27-vuotiaan Nela Utkinan tapaus.

Utkinan lisäksi syksyyn on mahtunut muun muassa kahden muun naisen ja neljän miehen mystiset katoamiset. MTV Uutiset koosti yhteen kuusi tapausta, joihin poliisi kaipaa kipeästi yleisön apua.

Nela Utkina

Nuorta tsekkinaista Nela Utkinaa on etsitty poliisin ja vapaaehtoisten voimin syyskuun alkupuolelta lähtien. Laajaa julkisuutta saaneeseen tapaukseen liittyy useita erikoisia yksityiskohtia.

Utkina katosi syyskuun 9. päivänä ja viimeinen havainto hänestä on tehty Espoon Nuuksiossa, kun hän poistui bussista. Utkinan etsinnät on keskitetty juuri Nuuksioon, mutta toistaiseksi naisesta ei ole löydetty merkkiäkään.

Eilen Nuuksiossa alkoivat jälleen laajat etsinnät, joita vapaaehtoiset etsijät aikovat jatkaa marraskuun alkuun saakka. 

Poliisissa Utkinan etsintää hoitaa Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikkö. Poliisi ei epäile, että Utkinan katoamiseen liittyisi rikosta.

Havainnot Utkinasta voi ilmoittaa poliisille numeroon 0295417915 tai sähköpostiosoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi.

Birgitta Silander

Helsinkiläinen kampaaja Birgitta Silander katosi 24. elokuuta. 65-vuotiaan Silanderin oli määrä saapua työpaikalleen Helsingin keskustaan kello 15 aikaan, mutta häntä ei koskaan kuulunut paikalle.

Silanderin tiedetään poistuneen kotoaan kello 14 ja käyttäneen julkista liikennettä päästäkseen Helsingin keskustaan. Naisen kännykkä paikantui viimeisen kerran kello 17 työpaikan läheisyyteen Pohjoisen Rautatienkadun tukiasemaan, joka sijaitsee Tennispalatsin ja Kampin ympäristössä. 

Silanderin luottokortteja ei ole käytetty elokuun 24. päivän jälkeen, eikä hänestä ole muitakaan havaintoja katoamispäivän jälkeen. 

Poliisi kaipaa kadonneesta havaintoja numeroon 0295417935. Lisäksi havaintoja voi lähettää sähköpostiosoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi

Pia Hirvikallio

49-vuotias Ylöjärvellä asuva Pia Hirvikallio on ollut kateissa viikon ajan. Hirvikallio katosi asunnoltaan Koulutieltä 17.-18. lokakuuta, eikä häneen ole sen jälkeen saatu yhteyttä.

Poliisin mukaan Hirvikalliolla ei ole puhelinta mukanaan, eikä hän ole käyttänyt pankkitilejään katoamisensa jälkeen. Nainen ei omista autoa.

Tällä viikolla poliisi on etsinyt Hirvikalliota Pikku-Ahveniston alueelta, sillä sieltä löytyi lenkkikenkä ja sen sisältä avain. Poliisi vahvisti toissapäivänä, että että avain kuuluu Hirvikalliolle. 

Avaimen alkuperän lisäksi poliisi on saanut samalta alueelta vihjeen, jonka mukaan Iso-Ahvenisto-järven lähellä liikkui tuntomerkkeihin sopiva nainen sunnuntai-iltana klo 18.00 aikaan.

Havainnot Hirvikalliosta voi ilmoittaa virka-aikana poliisin numeroon 0295414009.

Veikko Koivula

63-vuotias Veikko Koivula katosi erikoisella tavalla kesken työpäivän 12. lokakuuta.

Koivula oli lähtenyt aamulla vaimonsa kanssa yhtä matkaa töihin Salosta Vihdin Nummelaan. Kun vaimo saapui tuttuun tapaan työpäivän jälkeen hakemaan miestä kotimatkalle, häntä ei näkynyt missään.

Koivula on työskennellyt parikymmentä vuotta Nummelan aikuiskoulutuskeskus Luksiassa ja hänen oli määrä päästä eläkkeelle parin viikon kuluttua katoamisesta.

– Ei tämä aivan normaali tapaus ole. Mikään hänen katoamisessaan ei viittaa itsetuhoisuuteen tai siihen, että hän olisi kadonnut vapaaehtoisesti. Mitään tutkintalinjaa ei voida poissulkea, mutta mikään ei kuitenkaan viittaa rikokseen, kertoi ylikonstaapeli Mikko Fagerström Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta MTV Uutisille viime viikon keskiviikkona.

Veikko Koivula on kärsinyt muistikatkoksista ja poliisi epäileekin muistisairauksien olevan miehen katoamisen mahdollinen syy.

– Koivulalle oli tänä syksynä ilmaantunut muistikatkoksia ja hän oli niiden vuoksi hakeutunut lääkäriin. Muistikatkokset eivät aiemmin olleet pitkäkestoisia ja hän oli kuitenkin työkuntoinen, Fagerström sanoo.

Poliisin mukaan Veikko Koivulan matkapuhelimesta saatiin viimeinen paikannustieto maanantaina kello 19 aikoihin. Paikannushavainto tehtiin Lohjan Sammatin alueelta.

Kaikki havainnot Koivulasta voi tehdä yleiseen hätänumeroon 112.

Saku Inomaa

40-vuotias Saku Inomaa on ollut kateissa jo pitkään, viisi kuukautta. Mystinen katoaminen nousi kuitenkin toissapäivänä jälleen otsikoihin, kun Inomaan kihlattu antoi haastattelun tapauksesta MTV Uutisille.

Inomaa katosi 16. toukokuuta, kun hän oli matkalla Hämeenlinnassa sijaitsevalta mökiltä kihlattunsa luokse Helsinkiin. Hän nousi linja-auton kyytiin Iittalassa, mutta poistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä linja-autosta klo 13 Tervakosken rampin pysäkillä.

– Hänellä ei ole mitään kiinnekohtaa siihen paikkaan, joten tuntuu oudolta, että hän on jäänyt siinä kohtaa pois, Inomaan kihlattu Minna Vuorinen kertoi MTV Uutisille keskiviikkona.

Vuorisen mukaan on kuitenkin mahdollista, että Inomaa olisi saanut matkalla paniikkikohtauksen, joita hän aika ajoin sai liikkuvassa metrossa tai linja-autossa. Hänen mukaansa asiat miehen elämässä olivat muuten oikein hyvin.

Havainnot Inomaasta voi ilmoittaa poliisille numeroon 0295417915 tai sähköpostiosoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi.

Juha ja Risto Koivula

Isä ja poika eli Juha ja Risto Koivula katosivat jo huhtikuun puolivälissä. 14-vuotiaan Risto Koivulan ja 49-vuotiaan Juha Koivulan liikkeistä on tullut poliisille vain vähän havaintoja.

– Silloin tällöin on tullut muutama vihje, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään. Kaikki vihjeet on tarkistettu, kertoi rikoskomisario Markku Tuominen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta MTV Uutisille syyskuun lopulla.

Poliisi arvioi, että kaksikko liikkuu yhdessä ja pitää mahdollisena, että Koivulat ovat kadonneet vapaaehtoisesti. Poliisin mukaan mikään ei kuitenkaan erityisesti viittaa vapaaehtoisuuteen.

Poliisi ei myöskään epäile tapauksessa rikosta.

Havainnot Juha ja Risto Koivulasta voi ilmoittaa Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle numeroon 0504563471.

Lue myös:

    Uusimmat