Näin Kuha-koira pysyi sinnikkäänä löydettyään tunneiksi lumen alle hautautuneen lapsen – "Hyvin vaativa tehtävä"

Pelastuskoiratoiminnan suunnittelijan mukaan lapsen löytäminen lumikinoksesta on hyvin vaativa tehtävä palveluskoiralle. 

Aatonaattona tapahtui todellinen joulun ihme, kun poliisikoira Kuha pelasti kadonneen lapsen lumen alta Keski-Suomessa Korpilahdella. Hätäkeskus antoi poliisille ilmoituksen kadonneesta lapsesta iltakymmenen aikaan, kun alakouluikäinen lapsi ei ollut näkynyt enää seitsemän jälkeen kotipihalla. Sakeasti pyryttänyt lumi oli peittänyt lapsen jäljet. 

"Hyvin haastava tehtävä"

Lopulta Kuha-poliisikoira löysi lapsen lumikinoksen sisältä. Lapsi oli ehtinyt olla lumessa useita tunteja. 

On todella harvinaista meillä Suomessa, että koira löytää ihmisen syvältä lumesta. Kyseessä on ollut hyvin haastava tehtävä, toteaa Pelastuskoiratoiminnan suunnittelija Kirsi Liikanen. 

Liikasen mukaan koiran etsintätehtävää voivat vaikeuttaa muun muassa ympäristön ja toisten ihmisten hajut. Kadonneen lapsen omaiset kertoivat, kuinka lumiaura oli käynyt kadulla noin kello kahdeksan aikaan illalla.  

Vapaaehtoistoiminnan harjoituksissa koirat löytävät helpostikin ihmisiä esimerkiksi kevyen lumikerroksen alla, mutta pakkautunut ja tiivis lumi voi peittää hajut. 

Liikasen mukaan lumi voi jopa sitoa hajua, jos kyseessä on esimerkiksi lumen pinnalla olevat eläimen jäljet. Poliisikoirayhdistys kertoo Facebook-sivuillaan, kuinka Kuha-koira jähmettyi lumikasan yhteen kohtaan ja haisteli sieltä pilkottavia havuja.  

Näin koira koulutetaan etsintäoperaatioihin

Liikanen kertoo, kuinka onnistunut etsintäoperaatio on monipuolisen työn tulos. Koiran perustottelevaisuuden on oltava hyvä. Kadonneen etsintä perustuu palkitsemismekanismiin, jossa koira palkitaan onnistuneesta etsintätehtävästä esimerkiksi ruoalla tai leikillä. Palkitsemismekanismi yhdistetään ihmisen löytämiseen, ja tehtäviä vaikeutetaan vähitellen.  

Hajun lähde tehdään koiralle niin motivoivaksi, että se haluaa selvittää sen. Koiralle on luonteenomaista uteliaisuus, mutta tehtävä vaatii koiralta myös sinnikkyyttä suorittaa tehtävä loppuun. 

Ennen kaikkea Liikanen korostaa kuitenkin koiran ja ihmisen välistä yhteistyötä. 

Tässäkin tapauksessa koiranohjaaja on osannut tulkita koiran muuttunutta käytöstä ja pieniä eleiden muutoksia.  

Jos linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Suomessa yli 200 poliisikoiraa

Suomessa on yhteensä yli 200 poliisikoiraa. Jokaisella poliisikoiralla on oma ohjaaja. Koiran ja uuden ohjaajan peruskoulutus kestää kokonaisuudessaan kolme vuotta. Peruskoulutuksen jälkeen keskitytään vielä vuoden verran erikoisetsintäosa-alueen kouluttamiseen.  

Koiran hajuaisti on äärimmäisen tarkka. Koiralla on 300 miljoonaa hajureseptoria, kun ihmisellä on vain viisi miljoonaa. Koira pystyy erottelemaan jopa 2000 erilaista hajua. Siksi se kykenee jäljestämään maa- ja ilmavainua käyttäen esimerkiksi maastossa. 

Ihmisen on vaikea kuvitella sitä hajumaailmaa, jossa koira elää. 

Näin koira ilmoittaa kadonneesta

Vapaaehtoistoiminnassa koiralle opetetaan ilmaisu, jos se löytää kadonneen. Liikasen mukaan ilmaisussa voi käyttää kahta tapaa. Jos koira löytää kadonneen, se haukkuu tai vaihtoehtoisesti voi ilmoittaa kadonneesta rullailmaisulla. Rullailmaisussa koira ottaa suuhun kaulapannassaan olevan patukan ja vie sen omistajalleen. Omistaja kytkee koiran ja koira johdattaa ohjaajan kadonneen luo.  

Etsintätehtävän aikana koira voi liikkua kaukanakin omistajastaan maastossa ja etsiä hajua. 

Vapaaehtoistoiminnassa koirien koulutus on melko vaativa ja kestää noin 4-5 vuotta, jopa kauemmin. Pelastustoiminnassa poliisi on aina yhteydessä Vapepaan eli Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, jos se tarvitsee lisäresursseja jossain tehtävässä.  

 

Lue myös:

    Uusimmat