KRP etsi ruumiita Airistolta – tämä oli lopputulos
Merenalaiset tarkastukset Airistolla Turun saaristossa on saatu päätökseen, kertoo keskusrikospoliisi (krp).
Krp:n mukaan tämän ja viime vuoden aikana tehdyissä tarkastuksissa ei löytynyt vainajia.
Löydökset ovat osoittautuneet pääasiassa ihmisen mereen heittämiksi jätteiksi, kuten jätesäkeiksi ja pressuiksi.
– Erityisesti haluamme kiittää Merivoimia ja tehtäviin osallistunutta sukellus- ja alushenkilöstöä. Työ on edellyttänyt erityisosaamista ja -välineistöä, ja yhteistyö on toiminut erinomaisesti, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tiia Grönberg Keskusrikospoliisista tiedotteessa.
Tänä keväänä tarkastuksia tehtin Merivoimien Halli-alukselta käsin.
– Osa kohteista pystyttiin todentamaan kauko-ohjattavien vedenalaisten robottien avulla, ja osaan kohteiden tarkastuksesta tarvittiin sukeltajien ammattitaitoa. Työ ja olosuhteet merellä olivat vaativia, ja turvallisuusnäkökulma oli otettava erityisesti huomioon. Poliisi kiittää vielä yleisöä työrauhan antamisesta.
Poikkeuksellinen operaatio liittyy Turusta vuonna 1994 kadonneen lakimiehen Ilpo Härmäläisen henkirikostutkinnan myötä Airistolla tehtyihin etsintöihin. Härmäläisen ruumis löydettiin kyseiseltä alueelta. Ennen Härmäläisen löytymistä löydettiin myös vuonna 1979 kadonnut mies, jonka kuolemaan ei liittynyt rikosta.
Airiston merenpohja päätettiin tarkastaa mahdollisten vainajien löytämiseksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää