Krista Pärmäkoskelta mainio hiihto – Therese Johaug tarjosi näytöksen

5:33
Videolla Tulosruudun raportti lauantain maailmancupin hiihdoista Oberstdorfissa.

Therese Johaug nykäisi muulta joukolta karkuun jo ensikilometreillä ja hiihti voittoon maailmancupin 7,5+7,5 kilometrin yhdistelmäkisassa Saksan Oberstdorfissa. Krista Pärmäkoski oli pitkään mukana palkintosijataistelussa, ja sijoittui lopulta kelpo tapaan viidenneksi.

Pärmäkoski näytti olevan ahtaalla perinteisen osuuden alkuvaiheilla, mutta hiihti häneen muutamia sekunteja eroa rykäisseen Johaugin jälkeisen ryhmän kiinni. Pärmäkoski sivakoi tämän jälkeen vakasti tämän porukan keulassa, johon nousi vahvalla perinteisen osuuden lopulla myös Kerttu Niskanen.

Niskasella teki tiukkaa vapaan osuuden alussa, ja osuuden viime kilometreillä palkintosijataistelusta taipui ulos myös Pärmäkoski. Pärmäkoski oli maalissa viides ja Niskanen kahdeksas.

Johaug tarjosi jälleen näytöksen kovuudestaan hallitsemalla kisaa suvereeniin tapaan – ilman että häntä uhattiin missään vaiheessa. Toiseksi ylsi norjalaismaannainen Ingvild Flugstad Östberg ja kolmanneksi kiri Itävallan Teresa Stadlober.

Miesten 15+15 kilometrin yhdistelmäkisa käynnistyy kello 13.

Naisten 7,5+7,5 kilometrin yhdistelmäkilpailu, tulokset:

1. Therese Johaug (NOR)           40.05,2
2. Ingvild Flugstad Östberg (NOR)   +15,5
3. Teresa Stadlober (AUT)           +15,6
4. Ebba Andersson (SWE)             +15,7
5. Krista Pärmäkoski (FIN)          +22,9
6. Natalia Neprjajeva (RUS)         +23,4
7. Heidi Weng (NOR)                 +23,9
8. Kerttu Niskanen (FIN)            +43,7
21. Anne Kyllönen (FIN)           +1.50,0
33. Laura Mononen (FIN)           +2.56,8
38. Susanna Saapunki (FIN)        +3.25,9
39. Vilma Nissinen (FIN)          +3.31,1

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.