Kreikka suomalaisten suosikki talouskriisistä huolimatta
Vaikka Kreikan taloustilanne horjuu, ei sen suosio suomalaisten matkakohteena ole heikentynyt. Aurinkomatkojen mukaan Kreikan matkoja on jo varattu tälle kesälle jopa viime vuotta enemmän.
Aurinkomatkojen mukaan Kreikan talouskriisin jälkimainingit eivät näy matkailijoille maan saarilla: kaikki palvelut toimivat, ja saarilla on turvallista. Matkailun osalta ilmapiiri on maassa toiveikas. Pelkästään Kreetalla matkustajamäärien uskotaan kasvavan kymmenyksellä vuoteen 2012 verrattuna. Myös Rodoksella odotetaan hyvää kesäkautta, sillä varausmäärät ovat nousseet viime vuoteen verrattuna. Myös säät ovat suosineet kesäsesongin ensimmäisiä Kreikan matkailijoita, sillä hellekeleistä on päästy tänä vuonna nauttimaan poikkeuksellisen aikaisin.
– Kevät on myönteistä aikaa, ja kreikkalaisten luonne on muutenkin positiivinen, vaikka yksittäinen kreikkalainen varmasti miettii rahan riittävyyttä. Kreikkalaiset odottavat erityisesti sellaisia vierailijoita, jotka yöpyvät ja aterioivat paikallisten pitämissä hotelleissa ja ravintoloissa. Suosimalla pieniä paikallisia yrityksiä voi varmistaa kohteen elinkeinoelämän säilymisen, muistuttaa Rodoksen kohdepäällikkö Jaana Hatzijoannidi, joka on työskennellyt Kreikassa yli 20 vuotta.
Hinnat jopa alempana
Kreikan saarilla monet kaupat, ravintolat ja hotellit ovat auki vain sesongin ajan, eli noin 7 kuukautta keväästä syksyyn. Tänä aikana tehdään koko vuoden tulos. Moni kreikkalainen tekee kesäsesongin aikana kahta tai kolmeakin työtä samanaikaisesti.
– Kriisi on herättänyt ihmisissä kekseliäisyyttä. Taloudellisten haasteiden keskellä yhteishenki ammattikuntien kesken on kasvanut, ja nyt lähdetään mielellään kokeilemaan uusia asioita. Esimerkiksi talvikaudella ravintoloilla oli tiistai-alennuksia, joilla menun sai kymmenellä eurolla ja kahvin kahdella eurolla. Kaiken kaikkiaan hinnat ovat edellisvuosien tasolla, tai jopa hieman alempana, kertoo Kreetan kohdepäällikkö Maria Widell, joka on työskennellyt Kreetalla vuodesta 2002.
Heikentyneestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta hotellit tekevät investointeja ja panostavat kunnostustöihin varmistaakseen matkailijoiden saapumisen myös tulevaisuudessa.
Kuvat: Colourbox.com
Lähde: Aurinkomatkat
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää