Maria Tainio tietää, ettei ole yhtä oikeaa tapaa matkustaa. Seitsemänkymppinen nainen on jättänyt pakettimatkat suosiolla muille ja heittäytynyt seikkailuihin, joissa nuoremmilla on perässä pysymistä.
Eläkeikäinen Maria Tainio on inspiroiva esimerkki siitä, ettei seikkailuille ole ikärajaa. Rohkea maailmanmatkaaja ei epäröinyt, kun hänelle tarjoutui parisenkymmentä vuotta sitten mahdollisuus ylittää Atlantti. Seuraava meriseikkailu kulki puolestaan halki myrskyisän Biskajanlahden.
Kymmenen vuotta sitten kuusikymppinen Kreikka-fani toteutti ystävänsä kanssa reppureissun, jonka muisteleminen hymyilyttää yhä.
− Olen niin sanotusti Kreikalla päähän lyöty, harrastanut kieltä ja kansantansseja. Ehdotin hyvälle ystävättärelleni, että lähdetäänkö tekemään kunnon Kreikka-turnee.
Ystävän suostumuksen myötä Maria pisti tuumasta toimeen. Hän varasi kaksikolle kolmen viikon Rodoksen-matkan. Perillä naiset suuntasivat laivalla Ateenaan, nostivat rinkat selkäänsä ja lähtivät kulkemaan Kreikkaa ylöspäin itärannikkoa pitkin.
Matka vailla päämäärää
Kuusikymppinen kaksikko matkusti ehdan reppureissaajan tavoin, ennen kaikkea rennolla seikkailumielellä.
− Emme tilanneet mitään etukäteen. Mentiin vaan, ja yövyttiin missä yövyttiin. Puhun hieman kreikkaa, se auttoi matkan varrella, Maria kertoo.
Omatoiminen matkaaminen vei Marian ystävättärineen paikkoihin, joita he tuskin olisivat muuten nähneet. Muun muassa Keski-Kreikan Meteora-vuoret tekivät vaikutuksen.
Itärannikolta matkalaiset etenivät halki Kreikan länsirannikolle ja lopuksi viettivät Santorinilla muutaman päivän. Matkan varrella vastaan tuli paljon nuorempia reppureissaajia.



