Kreikka on yleisesti ottaen turvallinen matkustusmaa. Viime aikoina taskuvarkaudet ovat kuitenkin lisääntyneet selvästi.
Taskuvarkaudet ovat lisääntyneet selvästi viime aikoina erityisesti suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa, kertoo tuore Ulkoasiainministeriön julkaisema matkustustiedote.
Erityisesti Ateenan metro ja bussit ovat taskuvarkaiden suosimia kohteita.
– Metroa ja muuta julkista liikennettä ei tarvitse vältellä, mutta tavaroista, varsinkin rahoista ja passeista, tulee pitää hyvä huoli. Erityisesti varuillaan tulee olla kulkuneuvoihin astuessa ja niistä poistuessa, sillä tungoksissa on suurin vaara joutua varkauden kohteeksi, Suomen Ateenan suurlähetystöstä kerrotaan.

Taskuvarkaudet ovat yleisempiä Kreikan mantereella, mutta saaristossakaan ei kannata tuudittautua turvallisuudentunteeseen.
– Saarilta on tullut tietoomme vähemmän varkaustapauksia, mutta kyllä niitä lomasaarillakin voi sattua.
Poistu mielenosoitustilanteista
Viime aikojen mellakkauutisointiin on syytä suhtautua maalaisjärjellä.
– Anarkistien ja terroristien iskut eivät ainakaan viime viikkoina ole kohdistuneet turisteja vastaan, eikä iskuissa ole syntynyt henkilövahinkoja. Liikuttaessa näiden ryhmien toiminta-alueilla, kuten Ateenassa Exarchiassa ja Omoniassa, on kuitenkin syytä varovaisuuteen ja valppauteen, matkustustiedotteessa sanotaan.
Mielenosoituksia järjestetään usein. Turisteja kehotetaan poistumaan niiden lähistöltä.
– Rauhanomaisiksikin tarkoitetut mielenosoitukset voivat joskus muuttua väkivaltaisiksi anarkistien käyttäessä niitä hyväkseen. Suuria mielenosoituksia on viime aikoina esiintynyt etenkin Ateenassa ja Thessalonikissa, matkustustiedotteessa varoitetaan.

