Kovat pakkaset ovat aiheuttaneet autoilijoille ongelmia alkuviikosta. Autoliitto kertoo, että maanantaina liiton tiepalvelukeskukseen tuli noin tuhat puhelua, joista 600 johti avustamiseen paikan päällä. Määrä on nelinkertainen normaaliin verrattuna.
– Tänään olimme vastanneet aamukahdeksaan mennessä jo kahteensataan avunpyyntöön, kertoo Autoliiton hinausverkostosta vastaavan AL-palvelut Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lehtinen tiedotteessa.

Autoliitto on varautunut koviin pakkasiin varaamalla ennalta kaiken mahdollisen työvoiman paikalle. Siitä huolimatta odotusajat ovat tavallista pidempiä, koska apua tarvitsevia on paljon.
Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen kertoo STT:lle, että todella kylmällä säällä liiton tiepalveluun tulevien avunpyyntöjen määrää kasvaa aina voimakkaasti.
Lue myös: Bensiinin ja dieselin keskihinnat kääntyivät selvään laskuun tänä vuonna – tässä tuoreet luvut
Ongelmia on erityisesti eteläisessä Suomessa. Tolvasen mukaan pohjoisessa liikennemäärät ovat Etelä-Suomea pienempiä ja siellä ihmiset ovat tottuneet koviin pakkasiin ja osaavat siten varautua niihin.
– Talvikaudella noin puolet pakkasten aiheuttamista ongelmista liittyy auton käynnistämiseen eli siihen, ettei auto lähde käyntiin. Suurin osa ongelmista johtuu siitä, ettei akussa ole riittävästi virtaa, Tolvanen sanoo.
Tolvasen mukaan akkuongelmia aiheuttaa esimerkiksi se, jos ihmiset ajavat usein paljon lyhyitä matkoja. Tällöin akku ei ehdi kunnolla latautua.