Kotimaisilla elokuvilla jo 640 000 katsojaa

Kotimaisiin elokuviin on tänä vuonna myyty jo noin 640 000 lippua. Kaiken kaikkiaan elokuvateatterikäyntejä on kertynyt noin 3 miljoonaa eli kotimaisen tarjonnan osuus on mukavasti 21 prosenttia katsojista.

Katsotuimmaksi elokuvaksi on kuitenkin vain kahdessa viikossa noussut Pirates of The Caribbean -Vierailla vesillä, joka on kerännyt jo huikeat 207 644 katsojaa.

Vuoden katsojatilaston kakkosena on kotimainen elokuva, Anders Engströmin ohjaama Vares - Pahan suudelma 205 000 katsojalla.

Kolmanneksi katsotuin ulkomainen elokuva on Oscar-palkittu Kuninkaan puhe 185 000 katsojalla. Neljäntenä on animaatioseikkailu Kaksin Karkuteillä 167 000 katsojalla.

Isoja hittejä tarvitaan kipeästi

– Elokuvateatteriala elää menestyselokuvista ja kuten Pirates of the Caribbean -elokuva osoittaa. Yksittäisillä menestyselokuvilla voi olla ratkaiseva merkitys siihen, tuleeko menestysvuosi vai ei, toteaa Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen.

Kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa on Vareksen lisäksi kaksi muutakin kotimaista elokuvaa: Hella W ja Veijarit. Viime vuonna kotimainen elokuva menestyi teattereissa ennätyksellisen hyvin. Se sai silloin yli 2 miljoonaa katsojaa.

Lue myös:

    Uusimmat