Kosioaikeissa olleen miehen talo roihahti liekkeihin – palokunta muistuttaa romanttisesta vaaranpaikasta
Kosinta ei mennyt niin kuin Strömsössä.
Etelä-Yorkshiren pelastustoimi sai sunnuntaina hälytyksen tulipalosta Abbeydale Roadilla Sheffieldissa. Myöhemmin kävi ilmi, että palo oli saanut alkunsa tuikkukynttilöistä, joita kosintaa suunnitellut mies oli sijoitellut ympäri erästä kotinsa huonetta. Hän oli hankkinut tärkeää hetkeä varten myös ilmapalloja ja pullon viiniä. Sitten mies oli lähtenyt hakemaan tyttöystäväänsä.
Kun pariskunta oli tullut takaisin, he olivat huomanneet talon olevan liekeissä. Paikalle paloa sammuttamaan saapui kolme pelastusyksikköä.
Varovaisuutta kynttilöiden kanssa!
Palolaitos julkaisi maanantaina 4. elokuuta Twitterissä päivityksen tapahtuneesta kuvan kera. Pelastustoimi muistuttaa, että vaikka kynttilät ovatkin hyvin romanttisia, ne voivat olla vaarallisia. Ne pitää sammuttaa kunnolla, niitä ei saa sijoittaa lähelle helposti syttyviä esineitä tai jättää valvomatta.
Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Viranomaiset totesivat pilke silmäkulmassa, että kosinta tuotti kaikesta huolimatta toivotun lopputuloksen: nainen vastasi myöntävästi. Huumorintajuiset viranomaiset toivottivat pariskunnalle kaikkea hyvää ja kertoivat jäävänsä odottamaan hääkutsua.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS: Palomiehet nappasivat yhteiskuvan – taustalla näkyi palava talo ilmiliekeissä: "Halpamaista"
Lähteet: Bbc.com, South Yorkshire Fire / Twitter
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää