Etkö pysty lähtemään kotoa stressaamatta päälle jääviä laitteita? Testaa nerokas niksi
Oletko niitä ihmisiä, jotka ahdistuvat kotoa lähdettyään miettiessään sitä mahdollisuutta, että hellan levy tai kahvinkeitin on jäänyt päälle? Lifehacker-sivuston toimittajalla on stressin selättämiseksi toimiva niksi.
Suljet oven perässäsi ja välittömästi aivosi alkavat varoittaa sinua mahdollisesta tulipalovaarasta. Jäikö hella, kahvinkeitin tai silitysrauta kuitenkin päälle?
Oman muistin epäileminen ja ahdistuminen mahdollisesta tulipalovaarasta voi tehdä kotoa lähdöstä mahdotonta. Suurimmalta osalta meistä onneksi löytyy väline, jolla omaa mielenrauhaansa voi lisätä – nimittäin kamera.
Ota kuva laitteista ennen lähtöä
Toimittaja Nicole Dieker kertoo olevansa taipuvainen stressaamaan kotoa lähtöä ja laitteiden jäämistä päälle. Niinpä hän päätti alkaa ottaa kuvia kodistaan ennen pidemmälle reissulle poistumista.
Nicole huomasi, että sen jälkeen, kun hän ryhtyi tallentamaan kuvin pois päältä kytketyt laitteensa, hänen ei edes tarvinnut katsoa otoksia varmistuakseen asiasta. Samalla naisen kokema ahdistus väheni.
Seuraavan kerran, kun olet lähdössä kotoasi ja huolehdit jo valmiiksi kahvinkeittimen jäämisestä päälle, nappaa siis kuva irrotetusta töpselistä. Helpolla kikalla saat mielenrauhaa ja pystyt nauttimaan ajastasi pois kotoa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Lifehacker.com
Uusimmat
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää