Raskaiden ajoneuvojen kuljetusalalla on törmätty pöyristyttävään ongelmaan koronaviruskriisin aikana: Kuljettajien hygieniaoloja on sivuutettu täysin ja monilta taukoasemilta on poistettu rekankuljettajille tarkoitetut suihku- ja WC -tilat.
Taukotilojen puutteesta suivaantuneet kuljettajat kertovat kokemuksistaan nettipalstoilla. Osa heistä on joutunut olemaan jopa viikon peseytymättä.
– Monet kollegani ovat kertoneet Facebook -ryhmissämme, että isommilla liikenneasemilla, taukopaikoilla ja terminaaleilla kuljettajille tarkoitettuja suihkutiloja on suljettu kokonaan, kertoo rekankuljettaja Juha Tirkkonen MTV Uutisille.
Pihoilta löytyy "bajamajoja"
Tirkkonen kertoo, että Hartwallin tehdas on Lahdessa laittanut tavarantoimittajiaan varten niin sanotun "bajamajan" eli muovisen ulkovessan pihamaallensa.
– Itsekin käyn siellä aika usein tavaraa toimittamassa ja aiemmin siellä on saanut käyttää heidän WC-tilojaan ihan normaalisti. Bajamajoissa ei ole juoksevaa vettä lainkaan, eikä minkäänlaista peseytymismahdollisuutta.
– WC-tiloja on suljettu monella muullakin tehtaalla ja bajamajoja on tuotu tilalle. Eihän se kyllä hygieenistä ole. Tämä on suorastaan sikamaista, sillä mekin olemme niitä ihmisiä, jotka tätä maata pyörittävät ja meiltä evätään hygieniahuolto, Tirkkonen puuskahtaa.
Hartwall vastaa: Pääsy tiloihin on yhä olemassa
Hartwallin tehtaalta kerrotaan MTV Uutisille, että kuljettajilla on yhä pääsy heidän taukotiloihinsa.
– Lisäksi meillä on jaossa korotettuun hygieniatasoon liittyviä ohjeita ja käsidesiä mukaan autoihin. Muutos normaalioloihin on, että kuljettajilla on käytössään oma, rajattu alue tuotantolaitoksen sisällä, ja wc-tiloja on lisätty myös piha-alueelle, sanoo tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Tomi Korte.
– Hartwall on osa huoltovarmuusketjua, ja meillä tuotantotiloihin pääsevät vain tuotannon kannalta välttämättömät henkilöt. Kuljettajat ovat meille tärkeitä kumppaneita, ja pidämme huolta siitä, että heillä on käytössään siistit ja toimivat tilat, kun he vierailevat meillä, Korte jatkaa.
