Koronavirukseen sairastuneet hamuavat lääkkeitä pimeiltä markkinoilta Intiassa – yhden annoksen hinta kohonnut moninkertaiseksi: "Olin valmis maksamaan siitä mitä tahansa"

Korona vaikuttaa edelleen lentoliikenteeseen – Finnair kertoo kesäkuun matkustajaluvuista 6:58
Korona vaikuttaa edelleen lentoliikenteeseen – Finnair kertoo pandemian murjomista matkustajaluvuista

Lukuisat koronavirukseen sairastuneet intialaiset pyrkivät hankkimaan taudin oireita hillitseviä lääkkeitä pimeiltä markkinoilta niiden huonon saatavuuden vuoksi. Asiasta kertoo BBC.

Brittilehden mukaan Intiassa koronaviruksen aiheuttaman taudin hoidossa käytetään kahta lääkettä: tosilitsumabia sekä myös Euroopan komission hyväksymää remdesivir-lääkettä. Lääkkeitä ei vain tunnu olevan saatavilla missään – ainakaan laillisin keinoin.

Moni Delhissä asuva onkin turvautunut pimeisiin markkinoihin, missä lääkkeitä myydään moninkertaisella hinnalla. 

Eräs ”lääkebisneksen parissa työskentelevä” kertoo BBC:lle, että yksi injektiopullo maksaa 401 dollaria. Koronavirukseen sairastunut tarvitsee hoidon aikana useita annoksia, jolloin hinta kasvaa moninkertaiseksi. 

BBC:n mukaan useat intialaisperheet ovat joutuneet käyttämään kaikki säästönsä ostaakseen lääkkeitä. Rahan sijaan vaakakupissa on painanut läheisen terveys ja hengissä pysyminen. 

– Kymmenien puhelujen jälkeen, maksoin 7-kertaisen hinnan saadakseni lääkettä. Olin valmis maksamaan siitä mitä tahansa. Olen surullinen niiden ihmisten puolesta, joilla ei ole varaa lääkkeeseen, enolleen remdesivir-lääkettä hankkinut Abhinav Sharma valittelee.

"Ymmärrämme perheiden tuskan"

Useiden ympäri maailmaa tehtyjen tutkimusten mukaan remdesivir on hillinnyt koronaviruksen oireita parissa viikossa. Vuonna 2009 kehitetyn lääkkeen avulla on pystytty vähentämään potilaiden tarvitseman sairaalahoidon kestoa.

Lääkkeen kehitti alun perin amerikkalainen Gilead Sciences ebolan hoitoon. Yksinoikeudella lääkettä myyvä lääkejätti antoi neljälle intialaisyritykselle luvan valmistaa lääkettä. Kuitenkin vain yksi, Hetero Drugs, on valmistanut tuotetta, joka on välitetty suoraan sairaaloiden käyttöön. 

– Ymmärrämme perheiden tuskan. Heitä ei pitäisi kehottaa metsästämään lääkkeitä. Olemme varmoja siitä, että kun lisäämme tuotantoa seuraavien päivien aikana, tilanne paranee, Hetero Drugsin myyntijohtaja Sandeep Shahstri kertoo BBC:lle.

Yhdysvallat osti lääkettä kuukausien tuotannon edestä

Lääkkeen saatavuuteen liittyvää ahdinkoa on lisännyt Yhdysvaltain tekemä massahankinta. Suurvallan sosiaali- ja terveysministeriö kertoi ostaneensa yli 500 000 annosta remdesivir-lääkettä, mikä vastaa Gileadin lääkkeen koko heinäkuun tuotantomäärää, sekä 90 prosenttia yhtiön elokuun ja syyskuun tuotannosta.

Myös tosilitsumabin suhteen tilanne on Intiassa kestämätön. Actemra-nimellä myytävä lääke on osoittanut positiivisia tuloksia vakavasti koronavirukseen sairastuneilla ympäri maailmaa. 

Asiantuntijoiden mukaan alun perin nivelreuman hoitoon käytettävä lääke vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Koronavirusrokotetta kehitetään kuumeisesti eri puolilla maailmaa – THL:n ylilääkäri pohtii, ketkä rokotetta voisivat saada ensin 3:09
Koronavirusrokotetta kehitellää kuumeisesti eri puolilla maailmaa – THL:n ylilääkäri pohtii, ketkä rokotetta voisivat saada ensin

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat