Ranska tutkii rannikkonsa edustalla ankkurissa olevaa Venäjän varjolaivastoon kuuluvaa tankkeria.
Kaksi epäillyn tankkerin miehistön jäsentä on otettu kiinni, kertoi Brestin rannikkokaupungin syyttäjä keskiviikkoiltana AFP:lle.
Ranskan sotilaita oli keskiviikkona tankkerin kannella, kertoivat AFP:n toimittajat, jotka lensivät alueen yli. Ranskan asevoimien lähde kertoi AFP:lle nimettömänä, että alukselle on noustu jo lauantaina.
Aiemmin keskiviikkona kerrottiin, että Ranska tutkii rannikkonsa edustalla ankkurissa olevaa Venäjän varjolaivaston tankkeria. EU-huippukokoukseen Kööpenhaminassa keskiviikkona osallistuneen presidentti Emmanuel Macronin mukaan Boracay-nimisen aluksen miehistöä epäillään vakavista rikkomuksista.
Macron ei kuitenkaan vahvistanut, että epäilyt liittyisivät Tanskassa tehtyihin mystisiin droonihavaintoihin.
Oli Tanskan lähistöllä droonihavaintojen aikana
Lloyd's List -sivuston mukaan Boracay on yksi kolmesta epäilyttävästä aluksesta, jotka olivat Tanskan lähistöllä droonihavaintojen aikana.
Ranskan viranomaisten mukaan alusta tutkitaan, koska sen miehistö ei suostunut yhteistyöhön eikä osannut ilmoittaa aluksen kansallisuutta.
Vuonna 2007 valmistunut Beninin lipun alla liikennöivä alus on vaihtanut nimeä ja lippuvaltiota tiheästi. Viime huhtikuussa Viro pysäytti sen vesilleen Kiwala-nimisenä. Tuolloin se ilmoitti lippuvaltiokseen Djiboutin.
Boracay lähti nykyiselle matkalleen Primorskin eli Koiviston öljysatamasta 20. syyskuuta. Sen määränpää on Intiassa.

