Koronakuukautiset ovat todellinen ilmiö – tässä vaiheessa muutoksista kannattaa huolestua
Alustavat tutkimustulokset vihjaavat, että koronatilanteen aiheuttama stressi voi näkyä myös kuukautiskierrossa.
MedRxiv-palvelussa ilmestyneessä, vielä vertaisarvioimattomassa artikkelissa brittitutkijat esittävät, että koronaviruspandemia voi näkyä kuukautisissa.
Tutkijat kirjoittavat, että pandemia on vaikuttanut ihmisten stressitasoihin, liikuntaan sekä ravitsemukseen. Fyysinen ja psyykkinen stressi vaikuttavat hormonitoimintaan, minkä vuoksi stressi voi näkyä myös kuukautiskierrossa.
Muutoksia kuukautiskierrossa, vuodossa ja kivuissa
Noin 750 osallistujan täyttämä kysely paljasti, että 52 prosenttia naisista oli kokenut koronasulun aikana muutoksia kuukautiskierrossaan. Yli kolmannes vastaajista oli huomannut vuodon määrän muuttuneen.
Osallistujien raportoima huoli läheisten tai omasta terveydestä oli selvästi yhteydessä epänormaaleihin kuukautisiin. Työstä koettu stressi oli yhteydessä lisääntyneeseen vuotoaikaan.
Samankaltaisista tuloksista raportoi brittilehti The Telegraph jo viime keväänä.
Kuukautiskiertoa seuraavaa sovellusta käyttävät naiset raportoivat ensimmäisen koronasulun näkyneen esimerkiksi muutoksina kuukautiskierron pituudessa. Moni nainen kertoi myös kärsineensä enemmän kuukautisiin liittyvistä krampeista, vuodon olleen normaalia runsaampaa sekä mielihalujen ja turvotuksen lisääntyneen.
Stressi muuttaa hormonitoimintaa
Health-sivustolle puhuneet asiantuntijat kertovat, että stressaavassa tilanteessa erittyvä kortisoli-hormoni häiritsee aivojen ja kohdun välistä yhteyttä sekä vaikuttaa estrogeenin ja keltarauhashormonin tasapainoon.
Tämä voi johtaa esimerkiksi kuukautisten myöhästymiseen, puuttumiseen tai tehdä kuukautisista tavallista kivuliaammat.
Mitä enemmän stressiä ja mitä korkeammat kortisolitasot, sitä todennäköisemmin kuukautisissa ilmenee muutoksia. Esimerkiksi vuonna 2015 ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin yhteys korkeiden stressitasojen ja epäsäännöllisten kuukautisten välillä.
Pitkään jatkuneen kuukautishäiriön syy kannattaa selvittää
Epäsäännöllinen kuukautiskierto on melko tavallinen oire, joka voi johtua muustakin kuin stressistä tai raskaudesta.
Jos epäilee, että kuukautishäiriön taustalla on voimakas stressitilanne, voi rauhassa odottaa tilanteen tasoittumista ja yrittää lievittää stressiä esimerkiksi tietoisuusharjoituksilla tai kevyellä liikunnalla.
Hoitoon kannattaa hakeutua, jos taustalla on yli- tai alipaino-ongelmia, syömishäiriö tai poikkeavan runsasta liikuntaa.
Yli kolme kuukautta jatkuneen kuukautishäiriön syy kannattaa tutkia, sillä jotkin yleissairaudet – kuten kilpirauhastoiminnan häiriöt, maksan tai munuaisten vajaatoiminta sekä keliakia – voivat muuttaa kuukautisia.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Katso myös: Jos sinulla on runsaat kuukautiset, nämä asiat tunnistat varmasti!
Lähteet: Health.com, MedRxiv, The Telegraph, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää