Uusi päävalmentaja Petri Matikainen on lietsonut JYPin huippuiskuun SM-liigassa. MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi ihastelee nuorten pelaajien esiinmarssia.
JYP peittosi lauantaina vieraissa Ässät maalein 3–2 ja nousi sarjataulukossa piikkipaikalle. Jyväskyläläisjoukkue on ottanut kuusi voittoa varsinaisella peliajalla ja hävinnyt vain kerran.
MTV Urheilun asiantuntija Karri Kivi jakaa kiitosta täksi kaudeksi JYPin käskijäksi tulleelle Petri Matikaiselle. Pitkällä urallaan SM-liigan lisäksi muun muassa KHL:ssä, Itävallassa ja Sveitsissä valmentanut Matikainen on nostanut viime vuodet rämpineen JYPin varteenotettavaksi tekijäksi sarjassa.
– Kyllä Petri Matikainen on nyt ollut parhaimmillaan. Hän on saanut nyt sellaisen draivin sinne. He saavat taistelemalla paljon pisteitä, ja hienointa on, kun katsoo heidän kolmen pörssikärkeään, Karri Kivi sanoo.
JYPin ja koko SM-liigan alkukauden ykköspyssy on ollut Leevi Tukiainen. Pelicansista Jyväskylään siirtynyt Tukiainen, 25, on paukuttanut jo kahdeksan maalia ja kerännyt kolme syöttöpistettä. Tukiainen teki läpimurtonsa SM-liigassa viime kaudella Pelicansissa keräämällä mojovat tehot 18+18.
– Nyt näyttää, että on otettu Liigan tähtipelaajaksi se askel. Kahdeksan maalia jo tässä vaiheessa. Tärkeitä, hienoja maaleja.
