Teboilin yllä on ollut Venäjän Ukrainassa aloittamasta sodasta lähtien mystinen varjo. Kun Teboilin tulevaisuus on kiristyvien pakotteiden vuoksi vaakalaudalla, ketjun ratkaisu vaieta kokonaan sahaa erityisesti kauppiaiden oksaa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Juuso Kääriäinen.
Jokaisessa toimituksessa lienee ollut eilen melkoinen puhelinralli, kun Yhdysvaltain venäläiselle öljy-yhtiö Lukoilille asettamat pakotteet herättivät keskustelun sen omistaman Teboilin tulevaisuudesta.
Mediat soittelivat kilpaa niin Teboilille, Teboil-kauppiaita edustavalle yhdistykselle ja kauppiaille itselleen. Yksittäisiä lyhyitä vastauksia lukuun ottamatta kommentteja ei saatu.
Selväksi kävi vain, että STT:n tietoihin pohjautuva Nesteen päätös keskeyttää polttoaineiden toimittaminen Teboilille tuli kauppiaille yllätyksenä.
Kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Raitinpää vahvisti tänään Teboilin viestineen kauppiaille, että polttoaine riittää.
Eilen kuitenkin vaikutti, että Teboil oli vetänyt maton kauppiaidensa jalkojen alta. Siksi olisin halunnut kauppiaskommentin, josta olisi ilmennyt, kuinka hankalaa oman yrityksen pyörittäminen on valtavassa epävarmuudessa.
Sellaista ei herunut kauppiasyhdistykseltä tai kauppiailta. Yksi kauppias totesi ymmärtäväisesti, ettei voi kommentoida, koska ei tiedä mitään Teboilin ongelmien vaikutuksista tilanteeseensa, toinen tulistui ja valtaosa sysäsi kommentointivastuun Teboilille.
Poikkeuksen teki Joensuun Kirkkokadun Teboil-kauppias Taisto Nikkinen, joka puhui hankalasta tilanteestaan yrittäjänä sekä omien työntekijöidensä toimeentulon puolesta.

