Teboil-yrittäjää solvataan "Putinin kätyriksi" – Joonas kertoo, mistä kauppiaan leipä oikeasti muodostuu: "Ihmisiltä puuttuu tieto"
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut suomalaiset boikotoimaan venäläistaustaisia Teboil-huoltoasemia. Teboil Vehmaisen kauppias Joonas Viitanen muistuttaa, ettei yrittäjillä ole sodassa osaa eikä arpaa.
Joonas Viitanen heräsi viime torstaina samoihin järkyttäviin uutisiin kuin koko muukin maailma: Venäjä oli aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan. Se tuntui karmealta, väärältä ja käsittämättömältä.
Pian Viitanen alkoi pohtia, tuleeko sota näkymään hänen liiketoiminnassaan. Hän on Tampereella sijaitsevan Teboil Vehmaisen kauppias. Teboilin omistaja on venäläinen öljy-yhtiö Lukoil.
Asia nousikin nopeasti esille nettikeskusteluissa, joissa suomalaisia kannustettiin boikotoimaan Teboil-huoltoasemia. Myös isot toimijat, kuten Autoliitto, SF-Caravan ry sekä Kamux, sekä monet ammattiliitot ovat ilmoittaneet lopettavansa yhteistyön Teboilin kanssa.
Murska-arvosteluja ja vihapuhetta
Hyökkäyksen kansalaisissa synnyttämä viha alkoi nopeasti näkyä yrittäjien elämässä. Viitanen kertoo kuulleensa kollegoiltaan asiakkaista, jotka ovat palauttaneet lounaspassejaan. Ylen mukaan seinäjokelaisen Teboil-kylmäasema tuhrittiin viikonloppuna naudan verellä.
Viitasen kohdalla viha on näkynyt toistaiseksi vain puheiden tasolla. Teboil Vehmainen alkoi esimerkiksi saada Googlessa yhden tähden arvosteluja, jotka eivät liittyneet mitenkään sen varsinaiseen toimintaan.
Osassa murska-arvosteluista viitataan nimenomaan venäläisomisteisuuteen, osa on jätetty ilman perusteita. Viitanen harmittelee, että ilman perusteita jätetyt yhden tähden arvostelut voivat saada ihmiset ajattelemaan, että yritys tarjoaa huonoa palvelua, vaikka näin ei ole.
Viitanen ymmärtää ihmisten pahaa oloa, mutta toivoo, ettei Putinin sotatoimia kostettaisi suomalaisille yrittäjille. Hän alleviivaa, ettei Teboil ole franchise-ketju, joka maksaisi yritystoiminnan harjoittamisesta Lukoilille. Yrittäjillä on erilaisia sopimuksia Teboilin kanssa. Viitasen kohdalla kytky Venäjään tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen liiketilansa vuokranantaja on Lukoilin suomalainen tytäryhtiö Teboil.
– Monesti ihmisiltä puuttuu tieto, että mitä me teemme. Me Teboil-yrittäjät olemme yksityisiä suomalaisia yrittäjiä kaikki omissa toimipisteissämme, Viitanen sanoo.
Huoltoasemakauppias saa leipänsä venäläisen bensan sijaan kahvilamyynnistä, josta maksetaan palkat, verot ja normaalit yrityskulut. Teboililla myydään myös päivittäistavaroita, autotarvikkeita sekä auton pesu- ja huoltopalveluita.
Mittarikentän polttoainemyyntiä Viitanen luonnehtii vessan tapaiseksi palvelutuotteeksi, josta ei saa kauppiaana taloudellista hyötyä. Venäjän tankit ja sotilaat eivät käy Teboililla tankkaamassa tai syömässä, hän muistuttaa. Kaikki eivät tätä näe.
– On tullut vaikka mitä "Putinin kätyri" -yksityisviestiä firman Facebook-tilille.
Lue myös: "Laittaisin tankin täyteen" – näin Venäjän hyökkäys voi näkyä suomalaisen autoilijan lompakossa
Pahimmillaan uhkana henkilökohtainen konkurssi
Bisnes on jo ennestään ollut vaikeuksissa koronarajoitusten aikana. Boikotin vuoksi vaara on, että henkilökuntaa joudutaan seuraavaksi lomauttamaan tai irtisanomaan. Pahimmassa tapauksessa Viitasen pitää sulkea huoltoasema, jonka kauppiaana hän on ollut vasta alle vuoden.
– Se on pieni paha maailman kärsimyksiin verrattuna, mutta toistaiseksi meillä on Suomessa asiat vielä niin hyvin, että voi olla huolissaan pelkästään omasta toimeentulostaan, Viitanen sanoo.
Maailmanjärjestys järkkyy, mutta vielä mies ei ole ajatellut tehdä muutoksia liiketoimintaansa – siitä pitävät huolen iso yrityslaina, uhkaavat sanktiomaksut sekä intohimo huoltoasemabisnestä kohtaan. Mikäli boikotti iskee lujaa, on edessä henkilökohtainen konkurssi.
Maanantaina aamulla Teboil Vehmaisilla on ollut hiljaista. Osin syy voi olla koululaisten hiihtolomien alkaminen, mutta koskemattomina seisovat kahvipannut ja pullapihdit eivät lupaile yrittäjälle hyvää.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää