Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta suhtautuu NATO-jäsenyyteen myönteisesti. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) kysely paljastaa historiallisen suuren ja nopean muutoksen suomalaisten suhtautumisessa NATO:oon ja Yhdysvaltoihin. Onko punasilmäisestä Venäjän naapurista tullut yhdessä yössä sinisilmäinen NATO-fani, kysyy politiikan toimittaja Vesa Kallionpää kommentissaan.
NATO:n kannatus ja luottamus sen turvallisuutta lisäävään tukeen on kokenut Suomessa suorastaan historiallisen nopean muutoksen. Vielä muutama vuosi sitten suuri osa suomalaisista tunsi suurta epäluuloa sekä NATO-jäsenyyttä että sotilasliiton mahtimaata Yhdysvaltoja kohtaan.
Nyt NATO saa maanvyörykannatuksen ja yli puolet kansasta katsoo Yhdysvaltojen vaikuttavan myönteisesti Suomen turvallisuuteen. Myös Ison-Britannian uskotaan lisäävän kotimaan turvallisuutta. Venäjän turvallisuutta lisäävään vaikutukseen ei usko enää yksikään vastaaja.
MTS:n tutkimusjaoston puheenjohtaja Riku Keski-Rauska tiivisti muutoksen osuvasti:
– Takavuosien mielenosoitusiskulause "USA ja NATO – rauhan perikato" löytyy enää Kansallismuseosta.
Onko punasilmäisestä Venäjän naapurista tullut yhdessä yössä sinisilmäinen NATO-fani?
Ja mistä äkkimuutos kertoo? Muuttuiko Suomi äkkiä sotahulluksi kansaksi, kuten Vladimir Putin varmasti kyselyn tulosta kommentoisi.
Realismi ja pelko iskivät, kun Venäjä paljasti kasvonsa
MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.) tulkitsi tiedotustilaisuudessa, että kyselyn tulos osoittaa suomalaisten olevan realisteja.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan, ja niin Euroopassa sekä muualla maailmassa kiristynyt turvallisuustilanne ovat nostaneet turvallisuuden tarpeet keskiöön.
Kyselyn mukaan tulevaisuus koetaan entistä turvattomampana. Peräti kuusi kymmenestä vastaajasta koki, että suomalaiset elävät tulevaisuudessa turvattomimmissa oloissa. Luku on itse asiassa huolestuttavan korkea.
Myös voimapolitiikka on saanut ihmisten mielissä lisää kannatusta. Kansainvälisten järjestöjen merkitys turvallisuudelle on kyselyssä vähentynyt ja kovan voiman merkitys lisääntynyt. Se kertoo karua kieltä Venäjän sota- ja hybriditoimien seurauksista.
Osansa tuloksessa on varmasti myös Suomen asemalla Venäjän rajamaana. Keski-Euroopassa nukutaan vielä osin ruususen unta maanosan turvallisuusuhkien edessä.
Maanpuolustustahto korkealla, vaikka naiset ja nuoret vähän epäröivät
Muutama vuosi sitten yleisen maanpuolustustahdon lasku herätti huolta. Ukrainan sodan myötä se pomppasi ylös ja on edelleen pienestä laskusta huolimatta korkealla 79 prosentin tasolla.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) olikin tiedotteessaan tyytyväinen siihen, että valtaosa kansalaisista olisi valmis puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta.
Naisten halu aseelliseen puolustukseen on perinteisesti ollut miehiä vähäisempi. Ehkä huomionarvoisin piirre kyselyssä on kuitenkin se, että nuorten alle 25 -vuotiaiden maanpuolustustahto on keskiarvoa ja edelliskyselyä alempana. Tosin heistäkin 61 prosenttia suhtautui puolustukseen myönteisesti.
Syitä nuorten kantaan voi olla monia: luja luottamus NATO-jäsenyyden voimaan, epäily omasta kyvystä suoriutua varusmiespalveluksesta tai palvelun vaikutus opiskeluun tai uraan, pelko joutumisesta konkreettisesti tositoimiin, uskonnolliset tai etniset syyt, ja niin edelleen.
Tai sitten kyseessä voi olla tilastovirhe, mikä 1200 henkilön otoksessa on mahdollista. Ensi vuonna tätäkin kyselyn tulosta kannattaa seurata.
Myös puolustusmäärärahojen lisääminen tai pitäminen nykyisellä normaalia korkeammalla tasolla saa kaikkien aikojen kannatuksen. Puolustusvoimilla ja puolustustarviketeollisuudella on syytä tyytyväisyyteen.
Myös usko Suomen sotilaalliseen puolustukseen on luja. Yhdeksän kymmenestä luottaa puolustusvoimien kykyyn hoitaa sotilaallista puolustusta.
Kotoperäiseen yliuskovaisuuteen ei silti ole syytä sortua. Pitää muistaa, että pelkästään Venäjän tähänastiset miehistötappiot Ukrainassa ylittävät Suomen sota-ajan normireservin määrän.
Silti on syytä todeta, että yleisen asevelvollisuuden, modernin kaluston, pitkän varautumisen, eri yhteistyösopimusten ja NATO-jäsenyyden ansiosta Suomen sotilaallinen turvallisuus on parhaalla tasolla kuin koskaan.
Joissakin Euroopan maissa ja jopa Yhdysvalloissa on havaittavista sotaväsymystä Ukrainan aseavun suhteen. Syyt ovat yleensä sisäpoliittisia, mutta sen tuloksena aseapu on osin alkanut takkuilla.
MTS:n kyselyn mukaan Suomessakin Ukrainan sotilaallisen ja taloudellisen avun lisäämisen kannatus on laskenut kymmenisen prosenttiyksikköä. Kokonaisuutena avun pitäminen vähintään nykytasolla saa silti suurin piirtein saman korkean kannatuksen kuin aiemminkin.
Suhteellisesti ottaen Suomi onkin ollut varsin merkittävä Ukrainan puolustuksen tukija. Suomessa ymmärretään, että Venäjän voitto Ukrainassa johtaisi uusiin ongelmiin muualla.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen totesi tiedotteessaan, että sodan lopputulos ratkaisee, millaiseksi Euroopan ja Suomen turvallisuusympäristö muodostuu.
Toivoa sopii, että myös Yhdysvalloissa presidentinvaaleista huolimatta mietitään tarkkaan, mitä luovuttaminen Ukrainassa merkitsisi koko läntisen maailman turvallisuudelle ja uskottavuudelle.
Sama koskee monia Euroopan maita, joiden pitäisi nyt ryhdistäytyä ja panna puolustuksensa ja koko maanosan aseteollisuus uskottavaan kuntoon. Pelkkä puhe miljoonan tykistökranaatin toimittamisesta Ukrainaan ei paljon auta, jos ei ole mitä lähettää.
