Julkisuudesta koko ikänsä kärsinyt prinssi Harry on yhtä syyllinen valtavaan kohuun kuin hänen kaikesta syytetty vaimonsa Meghan.
Keskiviikkona 8. tammikuuta Iso-Britanniassa tipahti 2000-luvun suurin kuninkaallinen pommi, joka räjäytti monarkian perinteet atomeiksi kertaheitolla. Kansakunnan suosikkikuninkaallinen prinssi Harry, 35, ilmoitti vaimonsa herttuatar Meghanin, 38, kanssa, että pari vetäytyy kuninkaallisista tehtävistä sekä aikoo työskennellä jatkossa itsenäisesti tullakseen taloudellisesti riippumattomaksi brittihovista.
Pari ilmoitti myös, että Iso-Britannian sijaan he aikovat vastaisuudessa viettää enemmän aikaa Pohjois-Amerikassa. Harrylla ja Meghanilla on alle vuoden ikäinen lapsi, toukokuussa 2019 syntynyt Archie Harrison.
Herttuapari on aiemmin kertonut kärsivänsä suuresti julkisesta elämästä sekä jatkuvasta median riepottelusta. He ovat ilmaisseet halunsa viettää vapaampaa ja yksityisempää elämää, mihin he kansakuntia järkyttäneellä päätöksellään selkeästi tähtäävät.
Meghan on ollut koko maailman silmätikkuna jo vuosien ajan. Kun Harryn ja silloisen amerikkalaisnäyttelijän kihlauksesta ilmoitettiin syksyllä 2017 oli sävy toiveikas: kunpa vahva ja itsenäinen Meghan tuulettaisi pölyttynyttä monarkiaa ja uudistaisi sen kangistuneita kaavoja.
