Kommentti: Kuopiossa on uusi sheriffi, joka on tyrkyllä Huuhkajien päävalmentajaksi

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari johdatti suojattinsa Veikkausliigan runkosarjan voittoon. Jättipotti, Suomen mestaruus, on mahdollisuuksien rajoissa, kirjoittaa MTV Urheilun Timo Innanen.

Monet ihmettelivät ennen liigakauden alkua maalattuani edelliskauden pronssijoukkueen KuPSin olevan lähes tasaveroinen mestarisuosikki HJK:n kanssa.

Keltapaitojen Suomen Cupin voiton jälkeen ihmettelijöiden äänet hieman vaimenivat. Vakuutuin jo harjoituskauden aikana Valakarin nohevasta muutosprosessista, vaikka alkukierroksilla tulikin muutama tahra saldoon. Ryhmän peliesitykset olivat silti mallikkaita. Muutokset ulottuivat hyvin nopeasti niin kentälle kuin sen ulkopuolelle. Hymykin palasi takaisin seuraan.

Valakarin edeltäjä, kokenut norjalaisluotsi Arne Erlandsen, sai väistyä viime kauden päätteeksi, vaikka tulokset sinällään olivat laadukkaalla pelaajamateriaalilla hyviä: joskin yksipuolinen ja erityisen kuluttava pelitapa maksoivat liian kovaa hintaa kalkkiviivoilla. Oli seuran onni, että kausi päättyi jo runkosarjan jälkeen.

Jopa osa valmennusryhmästä ja pelaajista olisi saattanut lähteä, mikäli KuPS-pomo Ari Lahti olisi antanut Erlandsenin jatkaa vielä työssään. Aika ei liene vielä kypsä sen suhteen, että koko totuus asiasta tulisi kunnolla julki, mutta jääkylmä fakta on se, että ilmapiiri seurassa oli Erlandsenin johtamistyylin vuoksi tulehtunut.

Kauden päätteksi seuran jättänyt virolaiskonkari Ats Purje arvosteli julkisesti Eestin mediassa Erlandsenin toimintatapoja. Hän näki joukkueensa olleen taktisesti pahasti alakynnessä eritoten sarjan kärkiseuroja vastaan. Ja oli siinä oikeassa. Purjeen mielestä myöskään vanhanaikaisessa harjoittelussa ei ollut juuri järkeä.

Huuhkajiin taannoin ryminällä noussut KuPS-tähti Urho Nissilä myönsi allekirjoittaneelle hiljattain pääsevänsä kukoistamaan nyt aivan eri tavalla "paljon hyviä ja uusia juttuja tuoneen" Valakarin alaisuudessa. Nissilä on taas silminnähden nauttinut pelaamisesta. Taitavan väkkärän hurja saldo (7+6) kertoo olennaisen.

Juuri Nissilä ja rapakon takana nykyään palloileva, entinen KuPS-kapteeni Petteri Pennanen joutuivat kärsimään pelaajista eniten savolaisryhmän melko yksioikoisesta pelitavasta.

Nyt kaikki on ollut toisin Valakarin aikakaudella. KuPS on pelannut hämmentävän tasapainoista, väkevään pallokontrolliin nojaavaa jalkapalloa, mikä toimi vaativilla eurokentilläkin mainiosti.

Ryhmän pelillisen sielun, pelintekijä Nana Boatengin ja vauhtiin hiljalleen päässeen avainhyökkääjän Lucas Rangellin lähdöt jättivät toki väistämättä karmaisevan aukon KuPS-palapeliin, mutta taistelutahtoa ja venymiskykyä on riittänyt syksyn tärkeillä ja kriittisillä vaiheilla, vaikka kaksi tärkeää pistettä putosi kärryistä runkosarjan päätösottelussa kotikentällä Helsingin IFK:ta vastaan.

Nissilän ohella tärkein pelaaja on ollut Ilveksestä saapunut toppari Diogo Tomas. 24-vuotias katujätkä on juuri sellainen pelaajatyyppi, jota Valakari suorastaan rakastaa. Rosoinen johtohahmo on koulutukseltaan keskialueen pohjapelaaja, joten kelvollinen pallollinen pelaaminen vaativassa pelitavassa ei ole tullut yllätyksenä.

Valmentajien merkityksestä puhutaan paljon. Joidenkin mielestä heidän merkitystään ylikorostetaan. Itse olen tyystin eri mieltä. On muistettava, että luotsit ovat ennen kaikkea pätkätyöläisiä, jotka vastaavat kokonaisuudesta ja kantavat siten myös vastuun.

Esimerkiksi Valakari ja HJK:n päävalmentaja Toni Koskela osoittivat vaativissa kansainvälisissä ympyröissä tällä kaudella suomalaisjoukkueiden voivan saada kilpailuetua suhteessa vastustajiin, mikäli pelaaminen on yksityiskohtaisesti organisoitua ja kotiläksyt on tehty huolellisesti.

IFK:n espanjalainen päävalmentaja Joaquin Gomez puolestaan rutisti kapeasta pelaajamateriaalistaan lähestulkoon maksimaaliset tehot irti Veikkausliigassa - ja johdatti miehistönsä kuuden joukkoon. Tähtirinnat taistelevat yhä jopa europaikasta. On kotimaisen jalkapallon voitto, että nämä laatuvalmentajat luotsaavat ensi kaudella Suomen pääsarjassa.

KuPS lähtee syksyn loppuhuipennukseen kerrassaan kutkuttavista asetelmista. Jäljellä on enää vain viisi ottelua. Suurimmat paineet ovat luonnollisesti nyt HJK:n kontolla.

Cup-pokaali matkasi jo keväällä hieman yllättäen Savoon, joten toisen pystin menettäminen olisi valtaisan suuri takaisku helsinkiläisseuralle.

Kuopiossa ei ehkä täysin edes ymmärretä, kuinka valtavan suuri Valakarin panos on ollut menestyksen arkkitehtinä. Hymyilevän ja positiivisen ulkokuoren alla on piinkova ja äärivaativa ammattilainen, joka tuntee tarkasti oman arvonsa – kuten pitääkin.

Huuhkajien päävalmentajan Markku Kanervan nykyinen sopimus päättyy kuluvien MM-karsintojen jälkeen, ellei hän vie Suomea kisoihin tai jatkokarsintoihin, jolloin sopimus automaattisesti jatkuisi. Helsinkiläisluotsin jatko on vielä hämärän peitossa.

48-vuotias Norjan kentiltä kokemusta omaava Käpylän Pallon kasvatti olisi looginen valinta Kanervan seuraajaksi. Olisiko hän irroitettavissa kunniatehtävään? Palloliiton puheenjohtaja ja KuPS-pomo Ari Lahti tietää vastauksen.

Juttua päivitetty klo 10.38: Lisätty tieto Kanervan sopimuksen pykälästä, jonka mukaan sopimus jatkuu, jos Suomi etenee MM-kisoihin tai jatkokarsintoihin.

Lue myös:

    Uusimmat