Mainos

Kokoomus nostaisi työllisyyttä leikkaamalla työttömien eduista ja eläkkeistä: "Haluamme, että ihmiset saavat mieluummin töitä kuin työttömyyskorvausta"

Oppositiopuolue kokoomus on julkaissut vaihtoehtobudjettinsa, jonka keskeinen tavoite on nostaa työllisyyttä ainakin 60 000 uuden työpaikan verran vuoteen 2023 mennessä. Tavoite on sama kuin pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksella. Kokoomuksen mukaan sillä on myös tarvittavat keinot tavoitteen saavuttamiseksi.

Kokoomus on teettänyt eduskunnan riippumattomalla tietopalvelulla arvion toimenpiteidensä työllisyysvaikutuksista. Ne lisäisivät ensi vuonna 26 000 työllistä enemmän kuin hallituksen suunnitelmat. Tämän lisäksi ministeriöiden tai muiden asiantuntijoiden arvioimia toimia olisi noin 35 000 työllisen verran, mutta niistä ei ole tietopalvelun laskelmaa.

Puolue väittää, että tietopalvelulla teetettyjen laskelmien mukaan hallituksen ensi vuoden budjetti itse asiassa laskee työllisyyttä 5 000 hengellä.

– Työllisyys olisi siis ensi vuonna parempi, jos hallitus ei tekisi mitään, todetaan kokoomuksen budjetissa.

Keinoja työllistämiseksi on 18, ja ne ovat pääasiassa tuttuja. Kokoomus esittää muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista, asumistukimenojen hillitsemistä ja ansiotulojen verotuksen keventämistä.

Työn ja eläkkeiden verotusta kevennettävä miljardilla

Työn ja eläkkeiden verotusta puolue keventäisi miljardilla eurolla, kun hallitus esittää ensi vuodelle 200 miljoonan euron kevennystä.

Kokoomus rahoittaisi merkittävän osan ansiotuloverotuksen kevennyksestä lopettamalla eläkkeen kertymisen ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta. Varovaisesti arvioiden muutos toisi kokoomuksen mukaan verotukseen kevennysvaraa noin 500 miljoonaa euroa.

– Haluamme, että ihmiset saavat mieluummin töitä kuin työttömyyskorvausta, perusteli puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo ehdotusta tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Hallituksen nykyisen talousarvioesityksen mukaan valtion budjetti on ensi vuonna kaksi miljardia euroa alijäämäinen eli menoja on kaksi miljardia euroa enemmän kuin tuloja. Kokoomus on kritisoinut hallitusta siitä, että se elää velaksi, mutta kokoomuksen vaihtoehtobudjetissakin valtiontalouden alijäämä olisi noin 1,5 miljardia euroa.

Vaihtoehtobudjetissa puolue kertoo painotuksistaan ja ottaa kantaa hallituksen talouspolitiikkaan. Pääoppositiopuolue perussuomalaiset julkisti oman vaihtoehtobudjettinsa viime viikolla. Vaihtoehtobudjeteista käydään eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona keskustelua.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja