Koira kärsi eroahdistuksesta – kamera paljasti, mitä tapahtui, kun omistaja ei ollut kotona

Kissa piti huolta ahdistuneesta koirakaveristaan.

Koiransa eroahdistuksesta huolissaan ollut omistaja koki liikuttavan yllätyksen nähdessään, mitä hänen koiransa ja kissansa touhusivat hänen poissa ollessaan. Omistaja sai nimittäin huomata, että hänen lemmikeillään olikin läheinen ystävyyssuhde.

Omistaja kertoi Daily Star -sivustolle asentaneensa kameran kotiinsa voidakseen seurata ahdistuksesta kärsivää Joule-koiraansa. Omistajan mukaan koira hermostuu, kun se jää kotiin yksin.

–  Halusin nähdä, kuinka kauan kestää, että se rauhoittuisi, omistaja selittää.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

Kameralle tallentui kuitenkin odotettua rauhoittavampi näky. Videon omistaja jakoi lemmikkiensä omalle Instagram-tilille maaliskuun lopulla. Sitä on katsottu yli 20 000 kertaa.

Videolla Kelvin-kissa hyppää kerälle kääriytyneen Joulen luokse sohvalle ja lähestyy koiraa. Kelvin kiipeää koiran päälle ja jopa nuolee ja puskee sen naamaa, ennen kuin lopulta asettuu itsekin makuulle sen viereen.

Omistaja uskoo Kelvinin auttavan Joulea sen ahdistuksen kanssa. 

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: Daily Star, Mirror


Lue myös:

    Uusimmat