Nokkela kulkukissa osoitti päättäväisellä tavalla haluavansa ruokaa – sai lopulta uuden kodinkin
Meksikolaisella kulkukissalla oli päättäväinen tapa hankkia ruokaa itselleen.
Kulkukissoilla on tapana yrittää ystävystyä mahdollisten ruoantarjoajien kanssa. Eräs kulkukissa Meksikossa on kuitenkin herättänyt huomiota poikkeuksellisen nerokkaalla ja suoralla tavallaan hankkia ruokaa, uutisoivat muun muassa Metro ja Mirror.
Esikouluopettaja Tania Lizbeth Santos Coy Tova, 33, oli kävelemässä kadulla, kun hän huomasi toisella puolella tietä kissan, joka alkoi pian seurata naista. Kissa johdatti naisen läheiselle kaupalle, suoraan sen ovesta sisään ja lemmikkiruokahyllylle osoittaakseen ruoan, jonka halusi naisen ostavan sille. Siltä kissan toiminta ainakin kovasti näytti.
Siirry videosta kuvaan painamalla julkaisun nuolinäppäintä. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Ymmärsin silloin, että se halusi syödä, Tania selittää Metron haastattelussa.
Tanian julkaisemalla videolla on tuhansia tykkäyksiä.
Kissa sai uuden kodin
Tania oli nähny kissan aiemmin muiden asiakkaiden kanssa ja olettanut sen kuuluvan kaupan omistajille. Selvisi, ettei kissa kuitenkaan ollut heidän lemmikkinsä. Omistajat kertoivat naiselle, että kissalla vain oli sama taktiikka monen asiakkaan kanssa. Tanian kissa johdatti jatkossa useammankin kerran ruokahyllylle, kunnes nainen alkoi pohtia, missä kissa päivänsä oikein vietti. Tania ja hänen kumppaninsa seurasivat kissaa ernä päivänä vain huomatakseen, että se majaili hylätyssä talossa. Pariskunta päätti adoptoida kissan itselleen. Valkoisen kissan uusi nimi on Rabbit sen jänismäisen ulkomuodon vuoksi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää