Suomessa on ensi kertaa varmistunut kissan koronavirustartunta.
Asiasta kertoo Ruokavirasto. Viraston mukaan näyte oli otettu sairaasta kissasta, jonka omistaja epäili kissan saaneen tartunnan ihmisiltä. Omistajan mukaan kissa voi jo paremmin.
Kissan koronalöydöksestä ei seuraa viranomaistoimenpiteitä.
– Jos ihmisen COVID-19-tautiin sairastumisen jälkeen samassa taloudessa olevalle kissalle tulee hengitystie- tai ruuansulatuskanavaoireita, voi kissan SARS-CoV-2-tartuntaa pitää mahdollisena. Lemmikki kannattaa pitää tällöin sisällä. Jos lemmikin oireet edellyttävät eläinlääkärin hoitoa, omistajan tulee ensin ottaa eläinlääkäriin yhteyttä puhelimitse ja ilmoittaa epäilystä tässä yhteydessä, Ruokavirastolta kerrotaan.
Koronatestistä keskustellaan eläinlääkärin kanssa. Mahdollinen koronanäytteenotto tehdään omistajan kustannuksella, mutta näyte tutkitaan maksutta Ruokavirastossa.
Ei ainutlaatuinen löytö
Suomessa todettu kissan koronavirustartunta ei ole ainutlaatuinen, sillä virustartuntoja on maailmalla havaittu useilla eri eläinlajeilla. Tarttuminen lemmikkieläimiin on kuitenkin hyvin harvinaista.
– Lemmikkieläimistä tartuntoja on raportoitu lähinnä koirilla ja kissoilla. Tyypillisesti nämä eläimet ovat olleet läheisessä kontaktissa COVID-19-tautiin sairastuneen henkilön kanssa, joten viruksen epäillään tarttuneen sairastuneesta ihmisestä lemmikkiin. Tartunnan saaneilla koirilla ja kissoilla ei yleensä ole havaittu mitään oireita, virastolta kerrotaan.
Joissakin tapauksissa kissoilla on esiintynyt esimerkiksi hengitystie- tai ruuansulatuskanavaoireita, kuten Suomenkin koronakissan kohdalla.
Ruokaviraston mukaan ihmisten rokottaminen tautia vastaan suojaa myös tartunnalle alttiita eläimiä, kun viruksen kierto ihmisissä vähenee.
Epidemian kannalta lemmikkieläinten tartunnat eivät ole merkityksellisiä.
Katso video:
Uusimmat
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
Lataa lisää