Ex-tallikaveri muistaa Kimi Räikkösen erikoiskyvyn: "Ihailin sitä hänessä"

Kimi Räikkösen kyky näyttää yhtä aikaa täysin välinpitämättömältä ja tehdä voittavaa tiimityötä ovat yhdistelmä, jollaista ei moneltakaan kuskilta F1-historiassa löydy.

Räikkösen persoonaa käsitellään F1 TV:n tuoreessa dokumentissa Greatest comebacks: Kimi Räikkönen. Haastattelussa on muun muassa suomalaisen entinen tallikaveri David Coulthard, joka ei lakannut ihmettelemässä tämän kykyä keskittyä olennaiseen.

– Kun talli kysyi häneltä, mitä hän tarvitsee päästäkseen kovempaa, hän mumisi jotain ali- tai yliohjauksesta. Sitten häneltä kysyttiin, mitkä renkaat hän haluaa kisaan, hän sanoi, että ”mitä ikinä David valitseekaan”, Coulthard kertoo värittäen kaksikon aikaa McLarenilla.

– Hän oli niin luottavainen, että onnistuu siinä, mitä tiimi ikinä päättääkään. Hän joko ajoi uskomattoman kovaa tai sitten nukkui. Kimi oli omanlaisensa, ja ihailin sitä hänessä. Jos sinulla ei olisi vauhtia, olisit vain outo lapsi, skottikuski muistelee.

Räikkösen railakas puoli tuli monesti esiin McLaren-aikoina kisojen ulkopuolelle. Nekin kohtaamiset Coulthard muistaa hyvin.

– Hänen kanssaan pääsi keskusteluun vain lasillisen ääressä. Siinäkin hän oli aika hyvä. Hän oli juomisen maailmanmestari.

Kyky unohtaa nopeasti

Muistatko? Kimi Räikkönen meinasi joutua Mika Häkkisen tieltä vilttiketjuun.

Dokumentissa ääneen pääsevät myös pitkään Räikkösen kanssa taustalla töitä tehneet henkilöt. Tällaisia ovat muun muassa kuntovalmentaja Mark Arnall ja Julien Simon-Chautemps.

Arnall sanoo Räikkösen luonteen auttaneen häntä toipumaan hyvin kisojen pettymyksistä ja laskeutumaan maan pinnalle voittojen jälkeen.

– Jos hän voitti tai menetti kisan auton lauettua, hän pääsi siitä nopeasti yli. Hän oli todella hyvä sulkemaan sen ulkopuolelle. Jos hänellä oli huono kisa, hän ei jäänyt rypemään siinä. Hän meni eteenpäin, Arnall kertoo.

Lotuksella ja Alfa Romeolla Räikkösen kisainsinöörinä toiminut Simon-Chautemps kertoo suomalaiskuskin sitoutumisesta tallityöskentelyyn.

– Hänellä on tällainen 200 asteen näkökyky varsinkin kisan ensimmäisellä kierroksella. Ihan kuin hänellä olisi silmät selässä. Hänellä on henkinen kapasiteetti ajaa paitsi nopeasti, myös muuttaa itse moottoriasetuksia. Siinä hän on aito luonnonlahjakkuus.

– Häntä ei koskaan motivoineet tilastot tai voittojen ja mestaruuksien määrät, vaan voittaminen, oppiminen sekä auton, tiimin ja itsensä kehittäminen, Simon-Chautemps kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat