Kirjaväite: prinssi Harry ja herttuatar Meghan eivät kadu lainkaan brittihovista lähtemistä

2:44
Prinssi Harry vertasi elämää hovissa eläintarhaan ja Truman Show'hun.

Prinssi Harry ja Meghanin epävirallisesta elämäkerrasta julkaistaan päivitetty painos. 

Prinssi Harry ja herttuatar Meghan jättivät hovin karkealla tavalla viime vuoden maaliskuussa. Sittemmin pariskunta on rakentanut elämäänsä Yhdysvaltojen Kaliforniassa. Siirtyminen hovin edustustehtävistä "tavalliseksi" kansalaiseksi on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rauhaisa, vaikka pariskunta kertoi tavoittelevansa yksityisempää elämää.

Pariskunnasta kertovan epävirallisen elämäkerta Finding Freedomin 31.8. julkaistavassa uusimmassa painoksessa kerrotaan, ettei pariskunta kadu päätöstään millään tapaa.

Lisäksi kirjassa käydään läpi riitautuneiden prinssiveljesten kohtaamista prinssi Philipin hautajaisissa ja heidän käymäänsä keskustelua, joka oli ensimmäinen 15 kuukauteen riitautumisen jälkeen. 

Lisää kirjakohuja lienee tiedossa myös tulevaisuudessa, kun Harryn muistelmateos julkaistaan ensi vuonna. Julkaisuilmoituksen yhteydessä prissni lupasi kerrata kirjassaan elämänsä "kokemuksia, seikkailuja menetyksiä sekä opetuksia".

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja