Entinen pääministeri Sanna Marin (sd.) ja presidentti Sauli Niinistö näyttävät olevan eri mieltä siitä, kuka avasi Suomen poliittisessa johdossa keskustelun Nato-jäsenyydestä. Marin kertoo tuoreessa kirjassaan ”Toivo on tekoja” tehneensä aloitteen Nato-keskustelun aloittamisesta pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mutta saaneensa Niinistöltä tyrmäävän vastaanoton.
Entinen pääministeri Sanna Marin kertoo kirjassa Nato-kantansa muuttuneen jo yli vuosi ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan.
Eduskuntavaalien aikaan 2019 SDP ja Marin vielä vastustivat Nato-jäsenyyttä samoin kuin useimmat muut eduskuntapuolueet ja kansan enemmistö.
Marin kertoo sanoneensa muuttuneen kantansa ensimmäistä kertaa ääneen tammikuun 2021 Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen keskusteltuaan kokousta seuranneiden avustajiensa kanssa. Eurooppa-neuvostolla oli etäkokous 21. tammikuuta 2021.
Marin sanoo kääntyneensä EU-asioista vastanneen alivaltiosihteerinsä Jari Luodon puoleen.
– Jari, sinähän olet Nato-miehiä, kertoo Marin kysyneensä.
Kirjan mukaan Luoto hymyili ja nyökkäsi vastaukseksi.
– Juttelimme tilanteesta ja etenkin siitä, miten SDP:n Nato-kantaa voitaisiin alkaa muuttaa – ensin olisi muutettava tiukan kielteinen kanta neutraaliksi, kunnes myöhemmin voisimme siirtyä kannattamaan Nato-jäsenyyttä, kirjoittaa Marin.
