Julkkisten asianajajana tunnettu Fiona Shackleton uskoo, että koronaeristyksessä oleminen voi johtaa avioerojen lisääntymiseen.
Kotona koronakaranteenissa kykkiminen voi tehdä huonoa parisuhteelle. Asianajaja Fiona Shackleton uskoo, että erot tulevat lisääntymään. Shackleton tunnetaan myös julkimoiden asianajajana, kertoo Mirror.
– Eroasianajajien keskuudessa ennuste on, että vapaaehtoisesta karanteenista seuraa todennäköisesti avioerojen määrän nousu, Shackleton kommentoi.
Kotona istuminen ei enää ole vain vapaaehtoista Isossa-Britanniassa. Kotoa saa lähteä vain välttämättömästä syystä. Kaikki yli kahden henkilön kokoontumiset on kielletty.
– Piikkejä syntyy pitkien yhdessäolojaksojen jälkeen, kesälomilla ja jouluna. Voi vain kuvitella, millaista on, kun perheet sinetöidään kunnolla koteihinsa pitkiksi ajoiksi, Shackleton pohtii.
"Rakastan jokaista minuuttia aviomieheni seurassa"
Facebookissa moni on kuitenkin kiiruhtanut vakuuttamaan, että vain nauttii ajasta aviopuolisonsa kanssa.