Kiinassa ainakin 4 800 uutta koronavirustartuntaa – kuolleita yhteensä jo lähes 1400, tartunnan saaneita 64 000

Talvilomalla ei kannata matkustaa Kiinaan, mutta muuten koronavirusta ei tarvitse pelätä ulkomailla – THL vastaa suomalaisten huoliin 4:27
Talvilomalla ei kannata matkustaa Kiinaan, mutta muuten koronavirusta ei tarvitse pelätä ulkomailla – THL vastaa suomalaisten huoliin.

Kiinassa koronaviruksen kuolin- ja tartuntaluvut nousevat edelleen, mutta eivät yhtä jyrkästi kuin vuorokausi sitten. Tartuntojen keskiössä olevassa Hubein maakunnassa on todettu eilisen jälkeen 116 kuolemaa ja yli 4 800 tartuntaa.

Uuteen koronavirukseen on nyt kuollut Manner-Kiinassa ainakin 1 380 ihmistä. Maan viranomaisten mukaan tartunnan saaneita on lähes 64 000.

Kiina kertoi eilen muuttaneensa tartuntojen määrittelytapaa, mikä on nostanut raportoitujen tartuntojen määrää merkittävästi. Luvuissa ovat nyt mukana sekä testein todetut että oireiden perusteella diagnosoidut tapaukset. Hubein tänään kerrotuista tartunnoista suurin osa uusia, kliinisesti vahvistettuja tapauksia, kertoo uutistoimisto AFP.

Tartunnan määrittelyssä käytetyistä testipaketeista on ollut Kiinassa pulaa. Lisäksi testin tuloksia on saatettu odottaa jopa viikko. Kiinan viranomaiset perustelivatkin eilen oireiden perusteella diagnosoitujen lisäämistä tartunnan saaneiden joukkoon sillä, että näin ihmisten on mahdollista päästä hoitoon varhaisemmassa vaiheessa. Diagnosoinnissa käytetään apuna esimerkiksi keuhkojen kuvausta.

"Kaikkea ei tiedetä"

Muualla maailmassa on esitetty epäilyjä siitä, että Kiina ei ole kertonut täysin avoimesti tartuntojen lukumääristä.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen kommentoi Kiinan laventunutta tartuntamääritelmää eilen sanomalla, että joskus joudutaan suurentamaan haavia. Hän ei usko, että epidemiassa olisi sinänsä tapahtunut suurta muutosta.

Hän arvioi, että epidemia saadaan sammumaan, jos Kiina hoitaa tonttinsa. Edellytyksenä on tartuntojen tunnistaminen ja tartuntaketjujen katkaiseminen.

Salminen vertasi epidemiaa pyramidiksi, jonka huipulla ovat virukseen kuolleet ihmiset ja seuraavina sairastuneet ja tartunnalle altistuneet. Pyramidin laajan perustuksen muodostavat henkilöt, jotka ovat saaneet tartunnan, mutta oireet ovat niin lieviä, ettei niitä yhdistetä koronavirukseen.

Hänen mukaansa täytyy avoimesti tunnustaa, ettei kaikkea viruksen leviämisestä tiedetä.

"Onko Kiina rehellinen?"

Yhdysvalloissa puolestaan maan kansallisen talousneuvoston johtaja Larry Kudlow sanoi, että maa on pettynyt Kiinan "avoimuuden puutteeseen" viruksen suhteen. Kudlow'n lausunto on ristiriidassa presidentti Donald Trumpin puheiden kanssa. Trump ylisti viimeksi torstaina Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä ja tämän hallintoa viruskriisin hoidossa.

Kudlow'n mukaan vastaamattomia kysymyksiä on kuitenkin yhä enemmän, eikä suunnitellusta yhteistyöstäkään näy merkkejä.

– Onko Kiinan korkein johto todella rehellinen meille? hän kysyi.

* Päivitys kello 07.07: Juttuun ja otsikkoon korjattu päivitetyt luvut koronavirustartunnan saaneiden ja siihen kuolleiden määristä.

Lue myös:

    Uusimmat