Kiinan järistyksen ajoitus päivään säästi ihmishenkiä

Kiinan katastrofaalisen maanjäristyksen seuraukset olisivat voineet olla vieläkin pahemmat mikäli järistys olisi sattunut yöllä.

Näin kertoo MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut seismologian laitoksen johtaja Pekka Heikkinen Helsingin yliopistosta.

Kiinan maanantainen järistys sattui kahden aikaan iltapäivällä.

- Jos järistys olisi sattunut yöllä, valtaosa ihmisistä olisi ollut nukkumassa, jolloin uhreja olisi varmasti ollut enemmän, sanoo Heikkinen.

Vuorokauden ajalla on merkitystä myös pelastustoimien kannalta. Heikkisen mukaan pelastustoimien käynnistyminen olisi ollut huomattavasti hitaampaa yöaikaan.

Maanjäristyksen kuolonuhrien määräksi on tähän mennessä varmistunut yli 15 000.

Maanjäristysten tarkka ennustaminen on mahdotonta

Kiinan tuhoisa järistys on herättänyt jälleen keskustelua maanjäristysten ennustamisen mahdollisuuksista.

Se, että ihmisiä pystyttäisiin esimerkiksi päivän varoitusajalla evakuoimaan, on kuitenkin Heikkisen mukaan lähes mahdotonta.

- Järistyksessä satojen vuosien aikana kertynyt jännitysenergia purkautuu muutamassa sekunnissa. Se on vähän samanlaista, kun kuivaa oksaa taivuttaa vuoden, ja sitten sekunnin tarkkuudella pitäisi kertoa, että missä vaiheessa se katkeaa, kuvailee Heikkinen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat