Kiina on estämässä kilpakävelijä Yueling Cheniä edustamasta Yhdysvaltoja Sydneyn olympialaisissa.
Kahdeksan vuoden takainen olympiavoittaja asuu nyt Yhdysvalloissa ja hakee sekä maan kansalaisuutta että edustusoikeutta Sydneyn olympialaisissa syyskuussa.
Chen sijoittui Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa toiseksi, joten hän olisi sillä perusteella oikeutettu paikkaan maan olympiajoukkueessa. Esteenä ovat kuitenkin olympiasäännöt: urheilijan on edustettava uutta kotimaataan kolmen vuoden ajan ennen kuin hän on olympiakelpoinen.
Urheilija voi tosin saada olympiaoikeuden nopeamminkin, mutta se edellyttää entisen ja nykyisen kotimaan sopua asiasta. New York Timesin uutispalvelun mukaan Kiina vastustaa Chenin olympiahanketta, joten Sydneyn kisat ovat jäämässä häneltä haaveeksi.
(STT-Reuters)
