Kiihottaako kielletty hedelmä? Entinen kumppani saattaa livahtaa fantasioihin seksin aikana – "Ei aina tarkoita, että..."
Kenestä sinä fantasioit? Seksuaaliterapeutti muistuttaa, ettei fantasioista tule kantaa huonoa omaatuntoa.
Kuinka moni fantasioi seksin tai masturboinnin aikana – ja kenestä? Kaalimadon kyselytutkimuksen mukaan reilu viidennes suomalaisista on fantasioinut ainakin entisestä kumppanistaan. Tutkimus paljastaa, että miehet ovat kuitenkin naisia aktiivisempia fantasioimaan – ainakin tutkimuksessa esitetyistä haaveilun kohteista.
Entinen kumppani on eksynyt seksin tai itsetyydytyksen aikana kyselyyn vastanneiden miesten joukosta 26 prosentilla, kun naisista vain 16 prosenttia myönsi saman. Myös julkisuuden henkilöistä ja omista kavereistaan tai kollegoista miehet haaveilevat seksin aikana naisia useammin.
Erään Men's Health -sivuston kyselyn mukaan naiset fantasioivat eniten tuhmien puhumisesta. Kyselyyn vastasi 2 700 naista, joista liki 81 prosentta haaveili siitä, että kumppani puhuisi rivommin seksin aikana.
Mitä naiset sitten sängyssä haluavat kuulla? Lue: Puhu tuhmia! Näitä asioita naiset haluavat kuulla seksin aikana
– Miehillä kiihottumisen tunne syntyy naisia voimakkaammin visuaalisuuden kautta. Voisiko miesten ja naisten fantasiointiin liittyviä eroja selittää osittain se, että miehet tarvitsevat oikean näköhavainnon jostakin palauttaakseen sen sitten mieleensä fantasian tasolla? Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen pohtii tiedotteessa.
Lavikainen arvelee, että naiset puolestaan pystyvät luomaan helpommin mielikuvia ilman faktaan perustuvaa näköhavaintoa.
Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista.
"Kielletty hedelmä" voi kiihottaa
Parisuhdestatuksella ei juurikaan ole merkitystä. Exät ja kollegat vilahtelevat seksin aikana ajatuksissa niin sinkuilla kuin seurustelevilla. Sen sijaan naimisissa olevat vastanneet raportoivat vähemmistä tuttuihin henkilöihin kohdistuvista fantasioista.
– Fantasiat tuntemistaan tai tietämistään ihmisistä ovat valtavan yleisiä, eikä niistä pidä tuntea huonoa omatuntoa tai syyllisyyttä, vaikka olisikin parisuhteessa, Lavikainen muistuttaa.
Voiko fantasioista sitten päätellä jotain? Seksuaaliterapeutin mukaan fantasioiden taustalle saattaa kietoutua syvempiä merkityksiä tai asioita, joita omaan elämäänsä kaipaa joko tietoisesti tai tiedostamatta.
– Joskus niin sanottu "kielletty hedelmä" voi itsessään tuntua kiihottavalta, mutta fantasiointi tutusta henkilöstä ei aina tarkoita, että hänen kanssaan haluaisi harrastaa kiihkeää seksiä. Esimerkiksi läheisestä kaverista tai kollegasta toistuvasti fantasioiminen saattaa kertoa jostakin tunnetason tarpeesta.
Fantasian juurisyy voikin Lavikaisen mukaan todellisuudessa olla esimerkiksi tarve kokea luottamuksen tunnetta omassa elämässään.
Fantasioista kannattaa joskus avautua kumppanillekin. Erään Journal of Sex Research -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan se, kuinka avoimesti pariskunta kykenee puhumaan fantasioistaan, kertoo suhteen laadusta. Tutkijoiden mukaan tyytyväisimpiä seksielämäänsä olivat ne pariskunnat, jotka kertoivat puhuvansa avoimesti asiasta kuin asiasta.
Lähde: Kaalimato
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää