Kahden viikon päästä uhkaava lakko alentaisi merkittävästi henkilöstöresursseja Keskon varastoilla. Tämä tarkoittaisi priorisointia tuotteiden toimituksessa myyntiin, arvioi Keskon työsuhdejohtaja Petteri Huovinen STT:lle perjantaina.
Keskon logistiikkakeskuksessa on jo meneillään tiistaina alkanut ylityökielto.
– Siltä osin tilanne on jo käynnistynyt ja vaikutuksia on mahdollisesti ollut. Käytännössä on kuitenkin pyritty tekemään normaalityötä, Huovinen kertoo.
Myönteisenä Huovinen pitää sitä, että neuvottelut työehdoista ovat jatkuneet eilen. Hän kuulostaa tässä vaiheessa toiveikkaalta sen suhteen, että lakonuhka väistyisi tulevina viikkoina.
Jos lakko silti toteutuu, asiakkaille sen pitäisi näkyä vain valikoiman supistumisena. Huovisen mukaan satunnaisia tuotepuutteita voi ilmetä.
– Meillä on kauppiasmalli, ja kauppiaat toimivat alueellisesti omien asiakasryhmiensä kanssa. Kyllä tarkoitus on se, että kaupat olisivat auki tasaisesti ja että palvelut olisivat mahdollisimman kattavat ja tuotevalikoima olisi mahdollisimman täydellinen, Huovinen sanoo.
Lakon toteutuessa tuoteryhmistä tuoretuotteiden, kuten vihannesten, hedelmien ja lyhyen kierron maitotuotteiden kuljetus priorisoidaan ensimmäisenä.