”Kesäpenis” on muisto vain – näin ”talvipenis” vaikuttaa seksielämääsi
Jos kesän lämpö vaikuttaa penikseen sitä suurentaen, voinet arvata, mitä talvi elimelle tekee.
VIDEO: Mikä on suomalaisten yleisin seksiongelma?
Kerroimme aiemmin ”talvivaginoista” – siis siitä, että kylmä ja kuiva pakkassää voi erään asiantuntijan mukaan kuivattaa emätintä. Vuodenajalla on vaikutusta myös miehen sukupuolielimiin, väittää Metro UK:n haastattelema seksi- ja parisuhdeasiantuntija.
1. Kutistuminen
Kylmyys kutistaa peniksen verisuonia, mikä voi näkyä elimen pienentyneenä kokona. Tämän tietää moni kylmän suihkun ottanut tai avantoon pulahtanut mies.
Seksikauppa Lovehoneyn seksi- ja parisuhdeasiantija Annabelle Knight kertoo, että kylmä voi kutistaa peniksen pituuden jopa puoleen tavallisesta ja haukata sen paksuudestakin liki kolmasosan.
– Keho on ohjelmoitu säilömään lämpöä ja energiaa. Kylmässä verenkierto keskittyy kehon keskiosaan, jossa elintärkeät elimet sijaitsevat. Tästä syystä vartalon täytyy vähentää verenkiertoa kehon ulokkeissa, kuten sormissa, varpaissa ja peniksessä, Knight perustelee.
– Myös kivekset vetäytyvät ja nousevat lähemmäs vartaloa, jotta ne pysyvät lämpiminä.
2. Vaikeus saada erektio
Lämpö rentouttaa kehoa ja auttaa orgasmin saavuttamisessa, kuten taannoin uutisoimamme sukkatutkimus todistaa. Kylmän ilman vaikutus on puolestaan päinvastainen: se voi tehdä kiihottumisesta ja erektion saavuttamisesta hankalampaa.
– Kylmä turruttaa penistä ja vähentää sen herkkyyttä stimulaatiolle, Knight selittää.
Hän kertoo, että kylmyys aiheuttaa peniksen sileän lihaskudoksen aktivoitumista. Tämä sileä lihaskudos ympäröi peniksessä olevia, erektioon vaikuttavia verisuonia. Lisääntyneen aktiivisuuden aikana sileä lihaskudos puristaa verisuonia ja hankaloittaa verenkiertoa peniksessä. Ilmiö voi vaikeuttaa erektion saamista.
3. Vaikeus saada orgasmi
Vaikka erektion saisikin, voi ”talvipenis” aiheuttaa ongelmia vielä elimen jäykistymisen jälkeenkin.
– Orgasmin saaminen voi kestää kylmissään olevalta mieheltä pidempään, Knight sanoo.
Kylmä häiritsee keskittymistä seksiin – mikä on yksi seksiin liittyvistä kardinaalimokista –, sillä viluissaan oleva keho laittaa ihmisen ajattelemaan, miten oloa voisi lämmittää ennemmin kuin miten sukua voisi jatkaa.
Yksinkertainen helpotus ongelmaan
”Talvipeniksen” mahdollisesti seksielämään haitallisesti vaikuttavia lieveilmiöitä voi helpottaa yksinkertaisella kikalla: lämpimässä pysymisellä. Halailu, peiton alla makoilu ja miksei vaikka niiden sukkien jalassa pitäminen auttavat pitämään säpinää sängyssä talvellakin.
Lähde: Metro UK
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää