"Keikasta" puhunut Tinder-vieras pyysi päästä nukkumaan – tyhjensikin treffikumppanin asunnon arvotavaroista
Treffikumppaninsa kotiinsa nukkumaan päästänyt nainen joutuikin härskin asuntomurron kohteeksi.
Tapaus sattui Tampereella toissa maaliskuussa. Nainen oli sopinut Tinder-sovelluksessa treffit erään miehen kanssa.
Miehelle oli treffien aikana selvinnyt, että naisella on seuraavana yönä yövuoro. Nainen puolestaan kuuli miehen puhuvan puhelimessa tulevan yön ”keikasta”. Naiselle mies oli kertonut kyseessä olevan muuttokeikka.
Mies oli päässyt naisen luo nukkumaan kertomalla hotellihuoneiden olevan kyseisenä yönä hyvin kalliita. Nainen oli antanut miehelle avaimet ja lähtenyt vielä itse tanssimaan.
Karu yllätys töistä tullessa
Tultuaan yövuoron jälkeen kotiin hän huomasikin, että asuntoa oli tyhjennetty ja vara-avain oli kadonnut. Ovissa ei ollut merkkiä murrosta.
Naisen kysyessä deitiltään asiasta, oli mies oli naureskellen pahoitellut tilannetta ja poistanut naisen Tinderistään. Poliisi kuitenkin selvitti miehen henkilöllisyyden puhelinnumeron perusteella.
Oikeus katsoi miehen syyllistyneen murtoon. Todisteena painoi muun ohella se, että naapuri oli havainnut kyseisenä yönä uhrin asunnon oven raollaan, tämän treffikumppanin käyttämää autoa vastaavan auton naisen pihassa sekä miehiä lastaamassa autoon omaisuutta.
Mies oli tuntemattomaksi jääneen rikostoverinsa kanssa vienyt asunnosta kosmetiikkaa, elektroniikkaa, vaatteita, kenkiä, lääkkeitä ja muuta irtainta omaisuutta yhteensä 3 000 euron arvosta. Vietyyn omaisuuteen kuului muun muassa hajuvesiä, kotiteatteri ja televisio sekä reseptilääkkeitä.
Vuonna 1983 syntynyt mies tuomittiin törkeästä varkaudesta 5 kuukauden vankeustuomioon. Hänellä oli aiempaa rikostaustaa, minkä vuoksi rikos oli ehdoton.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää