Kebab-skandaali Ruotsissa! Seitsemän tonnin lihaerässä väärää eläintä

Ruotsia on kuohuttanut tällä viikolla hevosenlihaskandaali.

TV4 Nyheterna kertoi tällä viikolla Taalainmaalla Keski-Ruotsissa toimivasta tukkukauppiaasta, joka sai myyntikiellon sen jälkeen, kun selvisi, että sen myymä kebabliha sisälsi jopa 30 prosenttia hevosenlihaa. Hevosta ei ollut mainittu ainesosaluettelossa.

Yleensä kebab-liha valmistetaan naudasta, lampaasta tai kanasta.

Ensitietojen mukaan kebablihaa toimitettiin ravintoloihin ja pizzerioihin eri puolille maata 65 kiloa.

Lihaa myyty aiemmin arvioitua enemmän

P4 Dalarna kertoo nyt, mukaan kyse on paljon suuremmista määristä.

Radion haastatteleman elintarviketarkastajan Mattias Nolåkersin mukaan todellisuudessa kyse on jopa noin 6,7 tonnista.

– Kebablihasta on otettu näytteitä, ja tuotteesta on löytynyt hevosenlihaa. Sitä on tuotteessa 5–30 prosenttia, hän sanoo.

Suurin osa lihasta on jo toimitettu ja tarjoiltu. Jäljelle jääneen lihan myynti on lopetettu, ja se on takavarikoitu.

Borlängen kunnan ympäristötoimiston mukaan myynti lopetettiin, koska pakkausmerkinnät olivat harhaanjohtavia ja liha saaattaa olla elintarviketurvallisuuden kannalta vaarallista.

Tukkukauppias syyttää saksalaista tehdasta virheestä, kertoo P4 Dalarna.

Hevosta myyty nautana myös Suomessa

Hevosen lihan syönti on kuohuttanut kansaa myös muualla Euroopassa.  

Elintarvikeviranomaisten yllätysvierailu lihatukussa paljasti jättimäisen ruokahuijauksen Euroopassa vuonna 2013.

Viranomaisten testeissä löytyi merkittävä määrä hevosenlihaa tuotteesta, jonka pakkauksen mukaan piti olla 100-prosenttista naudanlihaa.

Huijauslihaa myytiin vuoden 2012 tammikuusta lokakuuhun. Vuonna 2013 ruokaskandaali levisi myös Suomeen. Hevosenlihaa oli käytetty Suomessa muun muassa Poutun myymissä kebablastuissa.

 

Lue myös:

    Uusimmat