Jättimäinen ruokaskandaali oikeudessa: Halpaa hevosenlihaa myytiin myös Suomessa 100-prosenttisena naudanlihana – valtavan huijauksen taustat paljastuvat

EPA, MTV3

Lihasta löytyneet kolme hevosen mikrosirua paljastivat suuren ruokahuijauksen Euroopassa. Suuri salaliitto tapahtui vuonna 2012 ja asiaa käsitellään parhaillaan oikeudessa Lontoossa.

Elintarvikeviranomaisten yllätysvierailu lihatukussa paljasti jättimäisen ruokahuijauksen Euroopassa. Viranomaisten testeissä löytyi merkittävä määrä hevosenlihaa tuotteesta, jonka pakkauksen mukaan piti olla 100-prosenttista naudanlihaa. Huijauslihaa myytiin vuoden 2012 tammikuusta lokakuuhun. Salaliitto paljastui vuonna 2013, jolloin ruokaskandaali levisi myös Suomeen.

30 000 kiloa halpaa hevosenlihaa naudanlihan joukkoon

Syyttäjän mukaan lihaa toimittanut Andronicos Sideras, 55, sekoitutti jopa 30 000 kiloa halpaa hevosenlihaa naudanjauhelihan joukkoon.

Huijaus paljastui kahden yrityksen välisen tilaussekaannuksen vuoksi. Yksi erä huijauslihaa päätyi vahingossa Pohjois-Irlantiin kylmätukkuun, jossa paikalliset elintarvikeviranomaiset tekivät löydöksen.

– Tämä kahden tilauksen sekaannus johti salaliiton paljastumiseen ja valaisi, mitä oikeasti on tekeillä, syyttäjä Jonathan Polnay kertoi oikeudessa Lontoossa.

Syyttäjän mukaan petoksesta seurasi taloudellista tappiota sekä elintarvikejalostajille että kuluttajille. Vuonna 2012 naudanjauhelihaa myytiin noin 3 euron tukkuhintaan kilolta. Hevosenliha oli euron halvempaa, 2 euroa kilolta, joten huijauksen tavoitteena oli takoa enemmän rahaa.

– Ennen kaikkea kuluttajia petettiin, koska he eivät tienneet mitä syövät.

Hevosella höystettyä naudanlihaa myi Andronicos Sideras’in Dinos & Sons -niminen yritys Pohjois-Lontoon Tottenhamissa. Paperit paljastivat, että huijauslihaa myytiin kymmeniä tuhansia kiloja ympäri Eurooppaa. Lontoolaisen kylmävaraston lisäksi lihaa säilytettiin syytteiden mukaan Tanskassa Flexifoods-yrityksessä, josta sitä jälleenmyytiin. Tanskalaiset Alex Beech, 44, ja Ulrik Nielson, 57, ovat myöntäneet osallisuutensa salaliittoon.

Pääsyytetty Andronicos Sideras sen sijaan kiistää syytteet. Asian käsittely jatkuu oikeudessa. 

Suomessakin myytiin lasagnea hevosenlihalla

Lihakohu levisi vuonna 2013 myös Suomeen, kun suomalaisten elintarvikevalmistajien myymistä eineksistä paljastui huijauslihaa. 

Ison-Britannian viranomaiset löysivät tuolloin Finduksen myymistä naudanlihalasagneista hevosenlihaa. Findus testasi 18 alihankkijan sille toimittamaa lasagnepakkausta, joista 11 sisälsi hevosenlihaa. Pitoisuudet vaihtelivat 60-100 prosentin välillä. Vain paria viikkoa tätä aiemmin myös Britanniassa myytävistä jauhelihapihveistä oli löytynyt hevosenlihaa. 

Hevosenlihan syöminen on Britanniassa vahva tabu, vaikka sitä syödään yleisesti ympäri maailmaa. 

Tuoteselosteisiin merkitsemätöntä hevosenlihaa löytyi vuonna 2013 useista tuotteista Suomessa. Hevosenlihaa oli käytetty muun muassa Poutun myymissä kebablastuissa. 

Lähteet: Guardian, Mirror

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!