Jopa 47 prosenttia sushiravintoloiden kalapaloista saattaa Yhdysvalloissa olla jotain muuta kuin mitä ruokalistalla lukee.
Video: Valtava tonnikala myytiin sushiksi yli 100 000 eurolla vuonna 2016.
Ruoan väärennyskohut yltyvät Yhdysvalloissa. Viime aikoina toteutetut tutkimukset ovat osoittaneet, että väärinkäsitykset ja petokset ovat erityisen yleisiä kalateollisuudessa. Tämä näkyy sekä kaupoissa että ravintoloiden ruokalistoilla.
Vuonna 2017 toteutetussa tutkimuksessa University of Californian (UCLA) tutkimusryhmä analysoi sushiravintoloiden kala-annoksia. 47 prosentissa tapauksista oli kalalaji aivan muu kuin ruokalistalla ilmoitettu.
Suosittuja kaloja merkitään väärin
Merensuojelujärjestö Oceanan tutkimuksen mukaan suositut kalat, kuten jättimeriahven, turska tai napsija olivat jopa 87-prosenttisesti jotain edullisempaa kalalajia. Esimerkiksi kun testattiin 120 punanapsijana myytyä lajiketta, tutkitusta kalasta kyseistä kalaa oli oikeasti vain kahdeksan prosenttia.
Kanadassa toteutetussa DNA-kartoituksessa tutkittiin 400 merenelävää viiden kaupungin 200 ravintolassa ja ruokakaupassa. Melkein puolet oli väärin merkitty. Halpoja koljan kaltaisia lajeja myytiin tuplahintaisena ruijanpallaksena, ja Atlantin lohta kaupattiin kolme kertaa kalliimpana punalohena.
Arvoiden mukaan yli 90 prosenttia Yhdysvalloissa kulutetusta kalasta tuodaan maahan, ja vain alle yksi prosentti testataan. Lajin voi osoittaa vääräksi oikeastaan vain DNA-testillä, jota alan edelläkävijäyritykset ovat nyt lähteneet käyttämään.
