Järkyttävä ilmiö Floridassa: Hevosia varastetaan teurastettaviksi – erään tilan rottweilerit pelastivat ystävänsä karulta kohtalolta
Floridassa sijaitsevassa kaupungissa Zephryhillsissä asuva nainen kertoo tilallaan sattuneesta epäilyttävästä välikohtauksesta. Asiasta uutisoi Fox 13 News.
Brena Kramer uskoo varkaiden yrittäneen viedä hänen hevosensa teuraiksi. Nainen uskoo varkaiden hiipineen sisään sivuportista tammikuussa tapahtuneessa selkkauksessa.
Brenan ja hevosten onneksi naisen kaksi rottweileria puolustivat nelijalkaisia ystäviään, säikäyttäen pitkäkyntiset tiehensä.
Eläimissä oli merkkejä kamppailusta
Varhain sunnuntaisena aamuna Brena huomasi, että hevostallista oli kytketty sähköt pois päältä. Hevosissa ja koirissa oli jälkiä kamppailusta. Hevosilla oli köysistä tulleita palojälkiä, ja yhdellä hevosista oli köysi edelleen kaulan ympärillä.
Myös toisella koirista, Dallasilla, oli jälkiä päässään, kuin lyönnin jäljiltä.
Brena kertoo hevosten varastamisen olevan yleistä alueellaan.
– Tämä on yleistä etelässä, ja useimmat hevosenomistajat tietävät ilmiöstä, etenkin Floridassa, nainen sanoo.
– Varkaat vuodattavat hevoset kuiviin ja alkavat teurastaa niitä, kun ne vuotavat, Brena kertoo järkyttävästä ilmiöstä.
Brena uskoo motiivin varkauksille olevan raha, sillä hevosen lihasta maksetaan hänen mukaansa paljon mustassa pörssissä.
Floridassa jo useampia vastaavia tapauksia
Floridassa vastaavista tapauksista on raportoitu jo muun muassa Manateen, Marionin ja Sumterin piirikunnissa.
Hevosenomistajia käsketään pysymään valppaina ja raportoimaan kaikista epäilyttävistä liikkeistä tiloillaan poliisille.
Lähde: Fox 13 News
Uusimmat
-
13:46
Isän ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
13:32
Suomi murjoi Sveitsin salibandyn MM-kisoissa
-
13:30
Hannele pelkäsi putoavansa jopa maton reunalta – tällaista on elämä kahden harvinaisen autoimmuunisairauden kanssa
-
13:05
O.C.-sarjan tekijöiltä yllättävä paljastus – päätähden kyllästyminen teinidraamaan peitettiin erikoisella tavalla: "Meidän oli otettava se huomioon luovasti"
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
Lataa lisää