Käytetystä sähköautosta puuttui jotain, mitä ostajalla oli lupa olettaa siinä olevan – merkkihuoltokin tuskaili "vian" kanssa viikkoja
Käytettynä Suomeen tuodusta sähköautosta syntyi lihava riita kuluttajan ja yrityksen välille.
Käytettynä Saksasta Suomeen tuodun Volkswagen e-Golf -täyssähköauton ostanut mies tuli katumapäälle nopeasti kauppojen jälkeen. Runsaat 25 000 euroa maksanut auto oli alun perin otettu käyttöön vuonna 2014, mutta se tuotiin Suomeen viime vuonna.
Ostaja kuitenkin pettyi pahasti, kun autossa ei ollutkaan pikalatausmahdollisuutta, vaikka siitä sopiva liitin ja kaapelit löytyivätkin. Asia selvisi tuhat euroa kustantaneiden tutkimusten jälkeen.
Ilman pikalatausmahdollisuutta täyssähköauton lataaminen kesti peräti kuusi tuntia, kun taas pikalatauksella siihen olisi kulunut vain 20 minuuttia.
Suomiautoissa pikalataus vakiona
Auton ostanut mies vaati kauppojen purkamista, sillä pikalatauksen puuttumisen todentamisessa kesti merkkihuollossakin viikkoja. Hänen mukaansa asian todentaminen olisi ollut mahdotonta ennen kauppoja. Pikalatausliitintä ei valmistajan mukaan ole malleissa, joissa ei ole pikalatausta.
Autoa tutkinut merkkihuolto ei löytänyt selitystä sille, miksi autossa oli pikalatausliitin ja tarvittavat kaapelit, vaikkei siinä pikalatausta ollutkaan. Pikalatausmahdollisuus on vakiovaruste Suomeen virallista reittiä tuoduissa autoissa. Merkkihuollon mukaan liittimen ja kaapelit oli asentanut ammattitaitoinen henkilö.
Auton Suomeen tuoneen ja ostajalle välittäneen yrityksen mukaan saksalainen merkkiliike oli tehnyt autoon korjauksia ja asentanut uudemman mallin pistokkeen, jossa on paikka pikalaturin johdolle. Yritys ei pitänyt puutetta vikana, koska autossa ei ole koskaan pikalatausmahdollisuutta ollutkaan.
Ostaja ei ollut kysellyt auton pikalatausmahdollisuudesta, mutta yrityskään ei ollut sitä mainostanut.
Kuluttajan vaatimus erosi reilusti yrityksen tarjoamasta hyvityksestä
Kuluttajariitalautakunnan mukaan ostajalle olisi pitänyt kertoa pikalatausmahdollisuuden puutteesta, sillä kuuden tunnin latausaika vaikeuttaa auton käyttämistä, vaikka auto onkin toiminut valmistajan tarkoittamalla tavalla, eikä siinä ole ollut vikaa. Lautakunta katsoi, ettei kuluttajan voida olettaa tietävän eroa eri automallien latausaikojen välillä tai sitä, onko jossain mallissa pikalatausmahdollisuus vai ei.
Kuluttajariitalautakunta suositti yksimielisellä päätöksellä kaupan purkua, mitä kuluttaja oli vaatinutkin. Välittäjänä toiminut yritys olisi ollut valmis korvaamaan 1 000 euroa.
Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Lähde: Kuluttajariitalautakunta
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää