Paraisten kaupungin kaikki lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat irtisanoutuneet. Syiksi on kerrottu alimiehitys, liiallinen työmäärä ja huono johtaminen.
Paraisten kaupungin viimeinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä irtisanoutui pääsiäisen aikaan. Aikaisemmin kunnalla oli neljä lastensuojelun sosiaalityöntekijää.
Vajetta paikataan tällä hetkellä kaupungin muilla sosiaalityöntekijöillä ja vuokraamalla ulkoista työvoimaa, kertoo kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Mika Wallin (vihr.).
– Tavallaan emme ole tyhjän päällä, koska on muita sosiaalityöntekijöitä, jotka huolehtivat kiireellisimmistä lastensuojelutapauksista, Wallin kertoo, mutta kuvailee tilannetta vakavaksi.
Katso alta uutisjuttu, jossa kerrotaan lasten kiireellisistä sijoituksista.
6:51
Avilta selvityspyyntö
Työntekijät ovat kertoneet, että irtisanoutumisten syinä ovat alimiehitys, liiallinen työmäärä ja huono johtaminen.
Myös Lounais-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt kaupungille selvityspyynnön lastensuojelun tilanteesta. Aluehallintovirastosta kerrotaan, että asian käsittely on vielä kesken ja kaupungin selvitystä odotetaan.

