Huippusuunnittelija Katri Niskasen kesä on ollut täynnä hääpukujen suunnittelua.
Muotisuunnittelija Katri Niskanen sanoo huomanneensa Suomen katukuvassa kesän aikana muutaman selkeän trendin. Ensimmäinen niistä on neonvärit.
– Niitä näkee enemmän street-muodissa, mutta myös klassisemmassa pukeutumisessa.
– Neonvärit ovat makeita esimerkiksi asusteissa. Jos yhdistää neonvärejä murrettuihin sävyihin, kuten hiekkaan tai beigeen, se näyttää oikeasti tyylikkäältä. Se, mihin värit yhdistää, vaikuttaa paljon lopputulokseen. Yhdistelmän ei tarvitse olla överikasari, Niskanen vinkkaa.
Toinen katukuvassa näkyvä trendi on juoksulenkkarit, joita Niskanen kertoo näkyneen jo aiemmin Euroopan kaupungeissa. Nyt lenkkareita on alkanut vilahdella myös Suomessa.
– Olen itsekin innostunut trendistä ja käyttänyt siskoni suosittelemia lenkkareita ihan kaupunkikäytössä. Se on hauskaa vaihtelua.
Kesän muoti vaihtuu pian syksyisempään suuntaan, ja Niskanen odottaakin oman syysmallistonsa saapumista putiikkeihin.
– Syksyn mallistossani on paljon villapohjaisia neuloksia ja syviä sävyjä, kuten luumua, punaviiniä, petrolia ja öljymäisiä värejä. Mallistossa on nukketeatteriteema, eli vähän vanhahtava fiilis.
